Karsintojen kautta Mestarien liigaan edennyt Glasgow Celtic on ehtinyt jo ylittää useimpien odotukset etenemällä 16 parhaan joukkoon. Alkulohkon kovin suoritus oli Barcelonan kaataminen kotikentällä.

Joukkueen suurin sankari oli maalivahti Fraser Forster, joka venyi useisiin tärkeisiin pelastuksiin. Miehen mukaan joukkue nauttii tilanteesta, että pääsee puskista yllättämään ennakkosuosikkeja.

– Karsinnoista päästyämme olemme menneet jokaiseen kamppailuun altavastaajana, mutta se on toiminut hyvin. Uskomme omiin kykyihimme ja meillä on itseluottamusta nimenomaan joukkueena pärjäämiseen, 24-vuotias englantilaisvahti kertoi UEFA.com:ssa.

”La Gran Muralla”

Forsterin uroteot Barcelonaa vastaan sekä 2-1-kotivoitossa että niukassa 1-2-vierastappiossa saivat espanjalaislehdistön antamaan hänelle lempinimen ”La Gran Muralla” (suomeksi Kiinan muuri), kuvaamaan miehen huikeita suorituksia.

Miehen esikuva löytyy tulevan Mestarien liigan pudotuspelivastuksen, Juventuksen, veräjän suulta.

– Viimeisen 10-15 vuoden aikana Gianluigi Buffon on ollut aivan maailman kärkivahteja. Loistava päästä kohtaamaan hänet, mutta toivottavasti loistava olisi myös ottelun lopputulos meidän kannalta.

Celtic isännöi Juventusta tiistaina Glasgow’ssa. Toinen osaottelu Italiassa on vuorossa maaliskuun ensimmäisellä viikolla.