HJK:n haltuunsa ottaneen Sixten Boströmin tulevan kauden ryhmästä puuttuu enää yksi pala. Kun mies astui ruoriin joulukuussa, hän kertoi vahvistuksia haettavan jokaiseen linjaan – maalille, puolustukseen, keskikentälle ja hyökkäykseen.

Hyökkäykseen neljä kertaa Suomen mestaruuden peräjälkeen voittanut seura kiinnitti paluumuuttajana kotimaahansa tulleen Mikael Forssellin, jonka lisäksi seura saa ainakin alkukauden nauttia viime kaudella läpimurtonsa tehneen Joel Pohjanpalon palveluksista.

Keskikentälle puolestaan saatiin roppakaupalla profiilia, kun Teemu Tainio palasi Suomeen lähes 15 vuoden tauon jälkeen. Myös jo viime kaudella keskikenttää stabiloinut Mika Väyrynen saatiin sidottua seuraan kahdeksi vuodeksi, kuten kaksi edellä mainittua konkariakin.

Puolustuksen osalta HJK haki johtavaa puolustajaa ja päätyi FC Hongasta sopimusrikkomusten seurauksena vapautuneeseen Tapio Heikkilään. Riittävätkö rahkeet ensinnäkin avauksen pelaajaksi ja sittemmin puolustuksen johtajaksi? Se tullaan näkemään jo ensi kesänä. Heikkilän sopimus on mallia 2+1.

Viimeinen linja

Viimeinen palanen Boströmin HJK:sta puuttuu: kansainväliset mitat täyttävä maalivahti. Päävalmentaja ja maalivahtivalmentajaksi tullut Antti Niemi kaipaavat selkeästi uutta ykköstä, ennen kaikkea eurotaistoja silmällä pitäen.

Vielä tällä viikolla Boström kertoi Veikkausliigan kotisivuilla, kuinka uutta maalivahtia vielä etsitään. Pari miestä on käynyt testissä, mutta eivät täyttäneet vaadittuja saappaita.

Tilanteessa on riskitekijä, jos uutta ykköstä ei löydy maalinsuulle. Kuinka Wallén ja taustalla oleva Saku-Pekka Sahlgren tilanteessa reagoivat? Tieto alitajunnassa siitä, että valmennusjohto ei täysin luota, voi näkyä otteissa.

Kai Lintinen (@kailintinen), Helsinki