Barcelona on valmis myymään hyökkääjä David Villan kesällä. Espanjalaisesta pyydetään minimissään 20 miljoonaa euroa, kertoo espanjalainen Mundo Deportivo.

Villalla on ollut vaikeuksia päästä avauskokoonpanoon katalonialaisseurassa. Lisäksi mies on kärsinyt ikävistä loukkaantumisista.

Tällä kaudella Villa on ollut joukkueensa avauksessa La Ligassa vain kahdeksan kertaa. Maalinteossa hän on onnistunut kuudesti.

Villalle itselleen säännöllinen peliaika olisi tärkeää, jotta hän pysyisi mukana Espanjan maajoukkueessa.

Villa yhdistettiin tammikuussa voimakkaasti valioliigaseura Arsenaliin. Lontoolaisten manageri Arsene Wenger olisi tuskin kuitenkaan valmis maksamaan yli 20 miljoonaa euroa 31-vuotiaasta kärjestä.