A-maajoukkueryhmään ensi kertaa liittyneelle Petteri Forsellille kutsu maajoukkueen keskiviikon Israel-otteluun tuli yllätyksenä, mutta kertoo samalla, että debyytti oli lähellä jo aiemmin.

– Pötköttelin omalla sängyllä ja tuli puhelu, joka yllätti täysin. Olin kyllä periaatteessa jo odotellut kutsua ja Thaimaan King’s Cupiin olisin tullut mukaan, mutta Turkin suunnalta tuli pieniä ongelmia sen kanssa, Turkin pääsarjaseura Bursasporissa ammatikseen pelaava Forsell kertoi Huuhkaja.tv:n haastattelussa.

Vastustaja Israel ei ole juurikaan tuttu suomalaisille, mutta joukkueen pelityyli on sellainen, mikä valmistaa hyvin tuleviin koitoksiin.

– Heistä en tiedä mitään, mutta Mixu (päävalmentaja Paatelainen) kävi joukkuetta läpi ja hyvänä kenraalina pitäisi toimia maaliskuun Espanja-ottelulle.

Suomen A-maajoukkueen käyttämä pelisysteemi eli ns. joulukuusiryhmitys ei ole juurikaan tuttu suomalaiselle, mutta kerran hän on aiemmin samanlaisella ryhmityksellä pelannut. Tässä 4-3-2-1-ryhmityksessä on neljä puolustajaa, kolme alempaa keskikenttää, kaksi hyökkäävää keskikenttä ja vain yksi varsinainen kärkipelaaja.

– Olen kerran aikaisemmin pelannut samalla taktiikalla alle 19-vuotiaiden maajoukkueessa, jolloin hävittiin Saksalle 9-0. Pelasin silloin alemmilla puolustavana keskikenttäpelaajana, joten tulos voi johtua myös siitä. Toiseksi ylin oksa (hyökkäävä keskikenttä) on mun paikka.

– Odotan pääseväni pelaamaan, koska minut tänne haluttiin ja toivottavasti saankin mahdollisuuden näyttää taitojani. En aio pelityylistäni muuttaa mitään. Vahvuuteni ovat tutut ja heikkouksiani pyrin välttämään.

Suomi kohtaa Israelin vieraskentällä keskiviikkona klo 20.00. Ottelu näkyy suorana lähetyksenä YLE Areenasta ja jälkilähetyksenä TV2:ssa klo 22.05 alkaen.

Katso Forsellin haastattelu kokonaisuudessaan tästä.