HJK jatkaa otteluitaan lauantaina Liigacupin puolivälierässä JJK:ta vastaan kotihallissaan. Joukkueen alkulohko oli menestys, yhtä pientä notkahdusta lukuun ottamatta – joukkue kärsi 0-1-tappion MYPA:lle Kouvolassa.

Maaliero kuudessa ottelussa oli 17-1 ja alkulohkon päätöspelissä viime keskiviikkona joukkue oli ryhdistäytynyt tappion jälkeen ja kaatoi vieraskentällä IFK Mariehamnin 4-0 (1-0). HJK:n päävalmentaja Sixten Boström on suhteellisen tyytyväinen joukkueen tämän hetkiseen ilmeeseen.

– Määrätyllä tavalla peli on hyvinkin kontrollissa. Tehtiin neljä eikä päästetty yhtään, mikä on hyvä asia. Oli myös paljon sellaisia asioita, joissa olisi voitu olla parempia. Oltiin jaksoittain turhan leveällä ja joukkue turhan isona kentällä, ja vastustaja löysi välejä ryhmityksestämme, Boström kertoi SuomiFutis-sivustolle.

– Pallomenetystilanteissa halutaan se nopeasti takaisin, mutta päästettiin IFK liian helpolla niissä tilanteissa. Ei oltu tarpeeksi hereillä ja tarpeeksi aggressiivisia. Kun vastustaja pääsee siirtämään palloa laidalta toiselle, niin joudutaan juoksemaan turhia kilometrejä. Parannettiin siinä kuitenkin toisella puoliajalla.

Viime kaudelta yhä vahvistuneen ryhmän perusrutiinitaso on jo korkealla tasolla ja suorituksissa ollaan kehitytty talven mittaan.

– Tässä pelissä nähtiin, että kun tarpeeksi uskotaan ja jaksetaan jauhaa omaa peliämme, niin vastustajat väsyvät ja alkaa löytyä rakoja ja mahdollisuuksia, joista syntyy maalipaikkoja.

Boström ja pelaajat saivat hyvän opetuksen alkusarjan ainoasta tappiopelistä, millä voi muistuttaa itseään myös tulevaisuudessa.

– Ei voida peleihin lähteä 80-prosenttisesti ja uskoa voittoon vain sillä perusteella, että on nimivahva miehistö kentällä. Meidänkin pitää oikeasti ansaita voitot niin kuin muidenkin.

Kovia vastaan heikkoudet käyvät ilmi

HJK kohtasi helmikuun puolivälissä OrsaSport Tournament Vantaan yhteydessä kaksi pohjoismaalaista joukkuetta, Ruotsin pääsarjassa pelaavan Djurgården IF:n (2-2-tasapeli) sekä norjalaisen Hönefoss BK:n (2-3-tappio). Boströmille nämä ottelut antoivat tärkeää tietoa pelaajistaan.

– Meidän vahvuudet ja heikkoudet näkyvät parhaiten, kun vastuksen taso nousee. Yhtään suomalaisia joukkueita aliarvioimatta; kotimaan peleissä voi mennä asioita läpi, mistä kv-peleissä rangaistaan.

Ensimmäisessä pelissä norjalaisseura iski pari maalia nopealla tahdilla ottelun alkuun, mutta vähitellen HJK-nousi taistelemaan voitosta tasapäisesti. Palkintoa ei tullut, mutta opetus saatiin.

– Hönefoss-pelissä oli puolustuspelaamisen suhteen vaikeuksia koko joukkueella. Tehtiin vääriä ratkaisuja. Seurattiin liikaa miehiä, kun meidän olisi kuulunut pelata aluetta.

– Tuli rakoja ja välejä, mistä he pystyivät fiksulla tavalla rokottamaan. Saatiin käytyä tilannetta nopeasti läpi jo ottelun aikana ja tilanne rauhoittui. Viimeinen 70 minuuttia oltiin parempia siinä pelissä.

Djurgården ottelussa alku oli samankaltainen, mutta Boström oli tyytyväinen joukkueensa reaktioon. HJK meni välillä jo johtoon, mutta ruotsalaiset tasoittivat vielä.

– Päästettiin alussa turhan helposti maali ja jouduttiin nopeasti takaa-ajoasemaan. Positiivista on, että tultiin rinnalle ja mentiin johtoon.

– Mielestäni ennen heidän tasoitusta tuntui, että odoteltiin enemmän jo meidän kolmatta osumaa. Siinä kuitenkin pieni nukahdus tai virhearviointi, mistä kovemman luokan vastustajat osaavat rangaista. Molemmat ottelut olivat meille todella hyviä opetustilaisuuksia.

Boströmin selkeä tavoite on haastaa pelaajia ja saada heistä irti kaikki potentiaalinsa, joka hyvällä joukkuepelaamisella voi johtaa vaikka mihin.

– Perustan valmentamiseni siihen, että minulla on määrätynlainen kuva siitä, mitä jalkapallo on vähän korkeammalla tasolla. Sen mukaan eletään ja valmistaudutaan joukkueen kanssa.

– Kansainväliset pelit ovat hyviä tilaisuuksia, että pelaajat näkevät missä mennään ja toivottavasti pitkässä juoksussa ne valmistavat meitä paremmin europeleihin. Että oikeasti ymmärretään, jos kaikki lähtevät hyökkäämään, niin pallonmenetyksistä rangaistaan saman tien. Helppojen maalien päästämisestä pitää päästä eroon.

HJK:lla liuta kansainvälisiä pelejä edessä

HJK matkaa sunnuntaina Turkkiin kymmenen päivän leirille, jonka aikana se kohtaa kaksi itäeurooppalaista seuraa.

– Mukava päästä ulos lämpimään ja saadaan rauhassa käydä taktisia asioita läpi. Ollaan aiemmin pelattu skandinaavisia ja hollantilaista joukkuetta vastaan ja nyt saadaan erityylinen vastus. Kesän Mestarien liigan karsinnassa ei tiedä kuka tulee vastaan, ja nämä pelit tukevat myös sitä tavoitetta.

Turkin matkan jälkeen joukkue käy kahdella pelimatkalla Tukholmassa, missä 24. maaliskuuta joukkue johtaa AIK:n uudella Friends areenalla ja viikkoa myöhemmin kakkostasolla pelaavan Hammarbyn heidän kotikentällään.

– 50 000 katsojaa vetävällä AIK:n stadionilla pelaamisesta tulee elämys joukkueelle. Lähdetään lauantaina laivalla Tukholmaan, peli sunnuntai-iltapäivänä ja illalla takaisin. Sama toistetaan seuraavana viikonloppuna.

– Ottelut ovat heille molemmille kenraaliharjoitukset ennen sarjojensa alkua, joten niissä nähdään kovat vastukset.

Lue tästä myös Bostömin aiemmat kommentit seuran maalivahtitilanteesta.

Kai Lintinen (twitter@kailintinen), Helsinki

Mikäli HJK etenee Liigacupin puolivälierästään jatkoon, joukkue peluuttaa välierässä junioripitoista ryhmää Turkin matkan vuoksi. Ottelun siirto ei onnistunut eikä HJK ollut valmis muuttamaan leirinsä aikataulua.

SuomiFutis-sivuston toimittaja Jaakko Käyhkö pureutui asiaan tarkemmin perjantain kommentissaan.