Kommentti: Tukehtuuko Mixu Paatelainen joulukuusensa havuihin?

Kun Huuhkajien nykyinen päävalmentaja Mixu Paatelainen astui tehtäväänsä noin kaksi vuotta sitten, pyydettiin malttia, sillä ryhmän tavoite asetettiin vuoteen 2016. Tunnelia on kuljettu jo jonkin aikaa, mutta valoa ei näy.

Muutama vuosi sitten Suomen A-maajoukkue oli keski-iältään yksi iäkkäimmistä maajoukkueista maailmassa. Pelaajisto koki nuorennuksen, kun monet kokeneemmat parrat jättivät maajoukkueen tai lopettivat pelaajauransa kokonaan. Nuorta joukkuetta Suomella ei silti ole tänäkään päivänä kasassa.

Espanjaa vastaan avauksessa nähdään todennäköisesti kolme alle 25-vuotiasta pelaajaa, Alexander Ring, 21, ja Teemu Pukki, 22, ja Jukka Raitala, 24. Mikäli maajoukkueeseen paluun tehnyt Teemu Tainio, 33, on avauksessa, on hän puolestaan porukan vanhin. Huuhkajien avauskokoonpanon pelaajisto on keskimääräisesti hiukan 26 ikävuoden vanhemmalla puolella.

Huuhkajat ei ole mikään ikämiesporukka, mutta nuoresta ryhmästä on silti turha puhua; kokematon se tosin voi olla. Kaiken lisäksi Paatelainen on valinnut joukkueeseen omituisia, esitettyyn linjaukseen sopimattomia vaihtoehtoja.

Kuinka mielekästä on roikottaa mukana Tainion, Mikael Forssellin, 32, Petri Pasasen, 33, Alexei Eremenko juniorin, 29, kaltaisia jo parhaat päivät nähneensä pelaajia? Ryhmä kuin ryhmä tarvitsee kokemusta, mutta auttaako esimerkiksi Eremenko juniorin peluuttaminen Petteri Forssellia pääsemään mukaan rinkiin. Tarvitseeko maajoukkue tulevaisuudessa enemmän Rasmus Schülleria tai Toni Kolehmaista kuin Tainiota?

Paatelainen on päätynyt nuorennusleikkauksessaan puolitiehen. Nuoria vaihtoehtoja haetaan, mutta riskipeliin ei ole haluttu lähteä. Paatelainen ajaa kompromissimiehistöään tulos eikä tavoitteet edellä. Nämä ratkaisut saattavat osoittautua vielä kalliiksi matkalla vuoden 2016 kisoihin. Paatelaisen tulisi kysyä itseltään, peluuttaako tämänhetkisiä absoluuttisesti parhaita pelaajia vai luottaako niihin, jotka ovat todennäköisiä tulevaisuuden vastuunkantajia.

Ennen vastausta on turha puhua nuorennusleikkauksesta.

Kuka herättäisi Huuhkajat?

Kun Paatelainen otti Huuhkajat komentoonsa, Suomen erikoistilannepelaamisen uskottiin nousevan yhdeksi joukkueen merkittävimmistä aseista. Lisäksi Paatelainen on sytyttävä persoona, joten hänen toivottiin pystyvän puhaltavan kipinän Huuhkajien toimintaan. Kukaan ei uskonut, että homma jäisi ainakaan taistelutahdosta kiinni.

Toisin kävi.

Ottelusta toiseen Huuhkajat on ollut ryhmä, joka on tullut tunnetuksi uinahduksistaan. Toisinaan suomalaisten peli on näyttänyt aneemiselta, välillä otteissa on jopa näkynyt suoranaista löysäilyä. Ja, kun pelitapa on kaiken lisäksi rakoillut, tulokset ovat olleet nähtävissä taululta.

Verkot ovat kyllä soineet erikoistilanteissa, mutta harmittavan usein omassa päässä. Viimeksi MM-karsintaottelussa Georgiaa vastaan. Huuhkajien hyvästä erikoistilannepelaamisesta nähtiin positiivisia merkkejä taannoin ottelussa Moldovaa vastaan, mutta muuten on ollut hiljaista.

Suomi ei voi yksinkertaisesti antaa jokaisella osa-alueella tasoitusta huippumaille. Erikoistilanteet ovat yksi alue, jossa suomalaiset voisivat olla kovaakin tekoa – mutta tällä hetkellä tämäkään osasto ei toimi.

Tässä on selvä kehittymisen paikka.

Miehet väärillä paikoilla

Huuhkajien suurin pelillinen ongelma on se, että Suomen parhaimmat pelaajat eivät ole päässeet näyttämään parhaita puoliaan maajoukkueessa. Roman Eremenko, joka viihtyy seurajoukkueessaan hyökkäyspäässä, hakee maajoukkueessa palloja toppareiden tasolta. Hitaat hyökkäykset Suomen tasoiselta joukkueelta johtavat korkeintaan huokaukseen katsomossa. Eremenko levitteleekin käsiään maajoukkueessa enemmän kuin seurajoukkueessa.

Eremenko ei ole ainoa hukassa oleva pelaaja maajoukkueessa.

Suomen pakeilta odotetaan laitanousuja, mutta onko miehistössä yhtään sellaista pakkia, joka loisi todellisen uhan vastustajan päässä. Tällä hetkellä laitapakkien nousu aiheuttaa suuremman uhan omalle kenttäpuoliskolle, sillä silloin puolustuksen laidoille jää enemmän tilaa.

Laajemmin joukkueessa on näkynyt selviä kommunikaatiokatkoksia – ei tiedetä, että kuka ottaa ja kenet. Hyökkäyspeli on taas kokonaisuudessaan niin sekavaa ja hidasta, että maalitilanteet syntyvät lähinnä tuurin tai sattumusten kautta.

Tunteeko yksikään huuhkajapelaaja oloaan kotoisaksi nykyisessä pelitavassa? Onko Huuhkajien ryhmityksessä yhtäkään sellaista pelaajaa, jonka potentiaali saadaan parhaiten ulosmitattua nykyisessä systeemissä?

Oksiinsa kompastunut

Suomalainen jalkapallokansa on ainakin viimeisen parin vuoden aikana oppinut tuntemaan termin joulukuusi. Pelitapapuheet ovat sinällään vähän harhaanjohtavia, koska ryhmitys elää pelin mukana, puolustaessa ja hyökättäessä.

Huuhkajien kannalta olennaisin kysymys on, miten pelaajat ovat onnistuneet Paatelaisen systeemissä. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Huuhkajilla on käsissään pelityyli, jossa jokainen yksilö pelaa enemmän tai vähemmän mukavuusalueensa ulkopuolella.

Paatelaisella on ollut ensiksi käsissään pelitapa, ja sitten on yritetty epätoivoisesti löytää paikoille sopivat miehet. Paatelainen on mennyt tilanteeseen väärinpäin, kuin yrittäisi pukata pallon maalin takaraivolla. Voihan se onnistua, mutta kyllä se helpomminkin käy.

Onko Paatelainen orjallinen yhden tyylin noudattaja? Tukehtuuko hän havuihinsa?

Kun Paatelainen astui tehtäväänsä, ilmassa oli paljon kysymysmerkkejä. Nyt pari vuotta myöhemmin kysymyksiä on vieläkin enemmän, eikä vastauksia näy. Tuomionantoon on vielä muutama vuosi aikaa. Voi olla, että vuonna 2016 leikataan taas.

Silloin leikataan nimittäin pois unelma arvokisapaikasta, ja silloin Paatelainen sylkee harmaita havuja.

Jaakko Käyhkö, (twitter@JaakkoKayhko)