Barcelona on poikkeuksellisessa tilanteessa – joukkue on hävinnyt kolme neljästä edellisestä ottelustaan – ja joukkue joutuu esittämään absoluuttista parastaan, mikäli haluaa todennäköisen liigamestaruuden lisäksi juhlia myös muuallakin.

Viime viikolla se putosi Espanjan cupista Real Madridin käsittelyssä ja ensi viikolla se pyrkii kääntämään Mestarien liigassa 0-2-tappion omaksi edukseen kotiottelussa AC Milania vastaan.

Katalonialaisten ykköstähti Lionel Messi uskoo joukkueensa vielä nousevan, mutta on ihmeissään ihmisten toiveista nähdä heidän konttaavan.

– Useat toivotavat meidän häviävän, jotta voivat sanoa tämän joukkueen olevan päätepisteessään. Tätä tapahtui jo viime vuonna, Messi kertoi ESPN:n haastattelussa Marcan mukaan.

– Nyt on aika tehdä paluu. Kaikki alkoi Milanon ottelussa ja toisessa osaottelussa voimme hyvittää kaiken. Tiedämme sen olevan vaikeaa avauspelin tuloksen vuoksi, mutta en näy syytä, miksi emme voisi voittaa vaikka samoin lukemin.

Barcelona pelaa ennen tiistaista AC Milan -ottelua vielä sarjapelin lauantaina Deportivo La Corunaa vastaan. Joukkueen sarjajohto on 11 pistettä.