Veikkausliigan viime kauden paras pelaaja Mika Ojala jätti FC Interin viime syksynä ja siirtyi Ruotsin kärkiseuroihin lukeutuvaan BK Häckeniin. Kaikki ei kuitenkaan ole mennyt lähellekään suunnitelmien mukaan uudessa seurassa.

– Alkuvuosi on ollut rikkonainen. Tammikuun alussa, kun liityin joukkueeseen, pääsin treenaamaan joukkueen mukana hyvin, sitten tuli maajoukkuekutsuja, jotka sekoittivat treeniä aika paljon. Siinä viikko poissa, pari täällä ja taas viikon poissa, Ojala kertoi Sisuradion haastattelussa.

– Lisäksi, kun tulin viimeiseltä maajoukkuereissulta, nilkka meni niin kipeäksi, että oli pakko kuvauttaa se. Siinä todettiin rasitusvamma. Se oli siinä mielessä vaikea, että ei ollut tarkkaa toipumisennustetta – voi olla kunnossa viikossa tai mennä kymmenenkin viikkoa.

Ojalan mukaan harjoittelu kivikovilla kentillä ja vaihtelu maajoukkueleirien lämpimistä keleistä kylmään Ruotsiin on saattanut edesauttaa vamman syntymistä.

– Ollaan harjoiteltu täällä koko talvi ulkona tekonurmella, mikä ei sinänsä ole uutta. Mistä tällainen vamma voi tulla, niin juuri kovilta kentiltä.

– Siinä lähdettiin helmikuussa joukkueen kanssa jenkkeihin leirille, joka meni penkin alle, kun en pystynyt pelaamaan ollenkaan. Olisi ollut hyviä matseja ja olisin pääsyt sisään joukkueeseen paremmin. Nyt olen kuitenkin jo takaisin pelikunnossa.

Kiinnostusta myös Kreikasta

24-vuotias, alunperin paimiolainen Ojala kertoo, että Häckenin lisäksi miehellä oli pöydällä toinenkin varteenotettava tarjous talvella. Suosituksia Häckeniin hän sai seurassa entuudestaan pelaavalta maajoukkuekaverilta sekä toiselta, Interistä tutulta, pelimieheltä.

– Oli yksi konkreettinen tarjous Kreikasta myös. Mietin siinä, kumpi vaihtoehtoon parempi uralla. Olin kuullut myös Kari Arkivuolta ja ex-Inter-pelaajalta Dominic Chattolta hyvää tästä seurasta, ja päätös oli lopulta helppo.

Häcken lähtee kirkastamaan viime kauden kakkossijaansa ensi viikonloppuna alkavassa Allsvenskanissa. Joukkue pelaa kesällä myös Eurooppa-liigan karsinnoissa.

Kuuntele täältä alkuperäinen haastattelu kokonaisuudessaan.