Kokenut hyökkääjä Shefki Kuqi haluaa jatkaa pelaajauransa jälkeen jalkapallon parissa valmentajana.

36-vuotias kärkimies on yhdistetty Englannin Ykkösliigassa pelaavan Oldhamin peräsimeen. Huhut eivät tule yhtäkkiä, sillä mies on tiennyt jo jonkin aikaa haluavansa jatkaa rakastamansa lajin parissa.

– Luulen, että noin viimeisen viiden vuoden ajan olen tiennyt, että haluan valmennukseen, ja se on jotain sellaista, jonka eteen olen tehnyt aktiivisesti töitä, Kuqi kertoo Sky Sportsin haastattelussa.

– Kun olet 25 tai 26, ei tule ajatelleeksi valmentamista, mutta nyt olen vanhempi ja olen katsonut peliä lähempää ja haluan jatkaa pelin parissa, koska rakastan sitä.

Opit huippumanagereilta

Kuqi saapui Englantiin ensimmäisen kerran vuonna 2001. Vuosien aikana mies on ehtinyt olla monen kovan nimen alaisuudessa. Esimerkiksi Roy Hodgson, Brendan Rodgers, Mark Hughes, Alan Pardew, Neil Warnock ja Joe Royle ovat varmasti vaikuttaneet siihen, miten Kuqi näkee pelin.

– Olen poiminut heiltä asioita matkan varrelta, ja minä aion käyttää näitä asioita oman valmentajaurani aikana, Kuqi kertoo ja muistuttaa entisten pomojensa erilaisista valmennustavoista.

Kuqin mielestä valmennus on tänä päivänä paljon ihmisten hallintaa ja kykyä käsitellä pelaajia:

– Jalkapallo on itseluottamuksesta kiinni. Kun annat pelaajalle itseluottamusta, he juoksevat tilliseinän läpi. Jos luottamusta ei ole, pelaajat eivät pysty siihen mitä haluat. Samaan aikaan uskon kurinalaisuuden tärkeyteen ja hyvään harjoitteluun.

Tähtäin Englannissa

Kuqin mukaan hän saattaisi olla valmis päättämään pelaajauransa, jos hänen eteensä lyötäisiin riittävän mielenkiintoinen valmennuspesti.

– Totta kai on vaikeaa lopettaa jalkapallo, koska rakastan pelaamista, mutta jos mahdollisuus valmentaa tulisi, olisin valmis laittamaan nappulakengät naulaan.

Kuqi on tullut tunnetuksi kentällä periksiantamattomuudestaan ja kunnianhimostaan. Luotsina kulttipelaaja jatkaisi samoilla hyväksi havaituilla linjoilla.

– Pelaajana olen ollut aina varsin kunnianhimoinen ja tulen olemaan samanlainen managerina, ja siksi haluan joka päivä valmentaa Valioliigassa.

Kuqi ei vielä tiedä, mistä aloittaa valmentajauransa.

– Voisin mennä Suomeen ja aloittaa sieltä, mutta työskentely Englannissa on tavoitteeni ja odotan, mitä mahdollisuuksia tulee, Kuqi pohtii.

Kuqi hyökkää tällä hetkellä Skotlannissa Hibernianin joukkueessa.