Israelin pääsarjasta Veikkausliigaan palannut Roni Porokara kertoi SuomiFutis-sivuston haastattelussa, ettei hänen papereissaan Suomessa ole muita seuroja kuin FC Honka.

Mies avasi sanaisen arkkunsa myös viime syksystä, jolloin Porokara viihtyi israelilaisessa Hapoel Ironi Kiryat Shmonanin joukkueessa. Lopuksi loimme lyhyen katseen tulevaisuuteen.

Palasit takaisin Suomen kentille. Minkä takia juuri FC Honka?

Eiköhän tuo ole vähän tyhmä kysymys. Lähdin Hongasta ja löin itseni läpi siellä, niin olisihan se ollut aika tyhmää, jos olisin mennyt jonnekin muualle. Tuossa oli juuri iso puhe ”respektistä”, niin onhan Honka minulle ainut paikka pelata.

Suomessa ei taida sitten olla muuta seuraa sinulle kuin Honka.

Kyllä, näin se on.

Pelasit viime syksyn Israelissa. Kertoisitko hieman tästä kokemuksesta?

Maa ja kaikki oli ihan kiva, mutta jotenkin se futis meni ihan käsille. Menin sinne ja rupesin heti pelaamaan, ja se meni ihan ok. Sitten vaihtui valmentaja, ja siinä vaiheessa, kun se valmentaja vaihtui, en enää pystynyt lyömään itseäni läpi uuden valmentajan aikana.

En syytä sitä, että valmentaja vaihtui. Aika heikko jakso tuli itsellekin. Siitä se lähti sitten vyörymään – ja loppu oli jo aika surkuhupaisaa.

Minkälaista jalkapalloa Israelissa pelattiin Suomeen verrattuna?

Se oli kyllä outo sarja. Isot ottelut siellä – esimerkiksi kun pelasimme viime vuoden mestareina isoa joukkuetta Maccabi Tel Avivia vastaan – olivat erittäin kovatasoisia ja -tempoisia. Ja kun pelattiin seuraavalla viikolla jotain sarjan häntäpään joukkuetta vastaan, niin taso oli täyspaska. En ole ikinä nähnyt niin isoja heittelyitä.

Ne pelit tavallaan menivät aina sen huonomman joukkueen mukaan. Jotkut ottelut olivat tosi huonoja, ja isot ottelut olivat taas todella kovia. Ero oli niin iso, että mietti välillä, mitä sarjaa nyt pelataan.

Miten sinut otettiin vastaan seurassa?

Seura hoiti kaikki asiansa silloin, kun menin sinne ja sen jälkeen. Asunnot ja autot olivat heti valmiina.

Ihmiset olivat siellä ihan uskomattomia. Asuin sellaisella omakotitaloalueella. Minulle tuotiin ruokaa ovelle ja pyydettiin illalla syömään. Ihmiset pitivät huolta, vaikka heillä ei ollut mitään tekemistä seuran kanssa. He vain tiesivät, että ulkomaalainen pelaaja oli tullut asumaan sinne. Siinä mielessä kaikki oli kyllä ihan hyvin.

Elokuu lähestyy kovaa vauhtia. Oletko miettinyt, että aiotko olla täällä Suomessa koko kauden?

En ole nyt etsimässä mitään siirtoa. Tulin tänne pelaamaan ja sillä selvä.

Honka on saanut kovia vahvistuksia viime aikoina. Puhutaanko nyt jo mitalisuosikista?

Me (vahvistukset) olemme tulleet aika myöhään. Ehkä siinä voi vähän aikaa vierähtää ennen kuin opimme tavat. On minullekin paljon uutta siitä, kun lähdin. Ei se ole vaan niin, että lyödään suoraan sinne. Ehkä siinä voi hitusen aikaa mennä. Uskon kyllä, että meillä on aika kova nippu kasassa.

Haastattelu: Jaakko Käyhkö
(Twitter:@JaakkoKayhko)