Sami Hyypiän valmentama bundesliigaseura Leverkusen ilmoittaa tehneensä rikosilmoituksen omia fanejaan kohtaan.

Viimekuisen vierasottelun yhteydessä Düsseldorfissa Leverkusenin fanikatsomossa poltettiin soihtuja, joista seuran mukaan aiheutui vaaratilanteita muille katsojille.

– Joitain edelleen kyteviä soihtuja heitettiin myös kyseisestä katsomonosasta toisten Leverkusen-fanien päälle. Tällöin vaarannettiin kyseisten katsojien turvallisuus, saksalaisseura perustelee tiedotteessaan.

Leverkusen kertoo, että seuralla oli faniensa mukana kymmenen omaa järjestysmiestä ja videokuvausryhmä. Näiden kokoama todistusaineisto sekä YouTubeen ladattuja videoita on toimitettu poliisille.

– Leverkusenilla on tarkoitus langettaa syyllisille maanlaajuinen porttikielto stadioneille, kunhan heidät saadaan kiinni. Lisäksi mikäli Saksan jalkapalloliitto päättää rankaista seuraa tapahtumien johdosta, tulemme vaatimaan syyllisiltä vahingonkorvauksia, Bayer 04 tiedottaa.