Schalken suomalaiskärki Teemu Pukki ei onnistunut tällä kertaa kääntämään ottelua, kun gelsenkircheniläiset kohtasivat vieraskentällä Eintracht Frankfurtin.

Pukki oli viikko sitten nostamassa Schalkea 0-2-tappioasemasta 2-2-tasapeliin ottelussa Bayer Leverkusenia vastaan. Tällä kertaa Pukki pääsi vaihdosta irti toiselle jaksolle, kun Schalke oli ottelua tappiolla maalein 0-1. Kärkimiehen hyvistä esityksistä huolimatta numerot taululla eivät kuitenkaan muuttuneet toisen 45-minuutisen jälkeen.

Pukki hyvässä iskussa

Pukki ei kauan aikaillut kentälle päästyään. Jo parin minuutin jälkeen Pukki teki maalin, joka kuitenkin hylättiin, koska tuomari näki pallon käyneen ensin päätyrajasta ulkona.

Suomalainen oli uudelleen lähellä maalintekoa tunnin pelin jälkeen, mutta tuolloin maalivahti ehti hienosti hyökkääjän laukauksen tielle.

Pukki tarjoili ottelussa myös yhden tekopaikan joukkuetoverilleen Julian Draxlerille, mutta hänkään ei onnistunut ohittamaan isäntien maalivahtia.

Schalke jatkaa sarjataulukossa sijalla neljä.