Vaasan Palloseura nappasi Pohjanmaan herruuden toistaiseksi itselleen nousemalla takaa-ajoasemasta 2-1-voittoon Pietarsaaren Jaroa vastaan keskiviikon täydellä Veikkausliiga-kierroksella.

Jaro meni ensimmäisellä puoliajalla johtoon, kun Jonas Emet ampui epäonnistuneen rangaistuspotkunsa jälkeen irtopallon sisään.

VPS nousi toisella puoliajalla rinnalle ja ohi. Avausmaali merkittiin Jaron omaksi maaliksi, vaikka vaasalaisten Jarno Parikalla oli sormensa pelissä. Parikka otti kuitenkin sankarin viitan itselleen iskemällä voittomalin 82. minuutilla.

– Voitte kuvitella tunnetta, kun on tällainen kotiyleisö ja kotivoitto. Joukkueessa on mahtava tunnelma kaikilla voittaessa tällaisen derbyn, VPS-luotsi Olli Huttunen kommentoi seuran kotisivuilla.

Huttunen oli otteluruuhkan myötä valinnut taktiikaksi puolustusvoittoisen lähestymisen kovan prässäämisen sijaan.

– Normaalisti olemme ottaneet ylhäältä kiinni, mutta tänään pidettiin paketti tiiviinä alempaa. Tämä siitä syystä, että laskin ottelun olleen meidän viides 13 päivään. Rupeama näkyi pelaajissa etenkin ensimmäisellä puoliajalla syöttövirheiden ja ajatuskatkosten myötä.

VPS jatkaa hyvää alkukauttaan ja palasi voittokantaan edellisen MYPA-tappion jälkeen. VPS on sarjassa kakkosena vain kolme pistettä kärkijoukkue HJK:sta. Kolmanneksi oman voittonsa ansiosta noussut FC Honka on tasapisteissä VPS:n kanssa, mutta huonommalla maalierolla jää jälkeen.

Veikkausliiga 29.5.

KuPS – FC inter 1-1 (0-0)
TPS – IFK Mariehamn 2-4 (0-1)
JJK – HJK 1-3 (1-1)
RoPS – MYPA 2-1 (1-0)
FC Honka – FC Lahti 1-0 (0-0)
VPS – FF Jaro 2-1 (0-1)