Huuhkajien Jukka Raitala sanoo, että olisi ollut Valko-Venäjä-pelien pistesaldoon tyytyväinen ennen koitoksia, mutta nälkä kasvoi syödessä.

Huuhkajat kaatoivat Valko-Venäjän perjantaina Olympiastadionilla, mutta tiistai-iltana Gomelissa kotijoukkue nousi 1-1-tasapeliin vain viisi minuuttia ennen loppua.

– Ne pelit olivat sitten siinä. Jos joku olisi tarjonnut ennen näitä kahta peliä neljää pinnaa, niin ne olisi otettu ilolla vastaan. Mutta näiden kahden pelin jälkeen harmittaa, että ei pystytty loppuun asti pitämään omaa maalia puhtaana eilisessä pelissä, Raitala sanoo OrsaSportin verkkosivuilla.

Raitala pelasi ensimmäisen kautensa Heerenvenin riveissä. Mies sai kevätkaudella hyvin vastuuta, mutta vaikeuksiakin puolustajalla oli.

– Nyt vihdoin ansaittua lomaa ja se tulee tarpeeseen. Ensimmäinen kausi Hollannissa on takana ja heinäkuun alussa taas kohti uutta. Ei ensi kautta ole niin hirveästi ajatellut, mutta toivottavasti saan enemmän vastuuta.