Manchester Unitedin hyökkääjä Robin van Persie on kertonut, että hän voi vielä parantaa suoritustasoaan. Persie on löytänyt aseen, jonka avulla hän on voinut hioa vahvuuksiaan ja kitkeä heikkouksiaan.

Hollantilaiskärjen mukaan hän katselee tuntikaupalla videomateriaalia itsestään pelaamassa. Tämä auttaa 26 liigamaalia viime kaudella iskenyttä hollantilaista ymmärtämään peliään paremmin.

– Kun Alex Ferguson kertoi minulle, että hän haluaisi hankkia minut Arsenalista, sanoin hänelle, että kehityn vielä pelaajana, Van Persie laukoi Soccerway.com-sivuston mukaan.

– Voin olla 29 nyt, mutta kaikki mitä teen harjoituksissa on räätälöity siten, että voin tulla paremmaksi jalkapalloilijaksi.

Van Persien mukaan ajatus itsensä seuraamisesta on tullut Arsenalin ajoilta.

Steve Rowley, joka on seuran pääskoutti, teki minulle DVD:n kaikista suorituksistani pelin aikana. Keräsin uuden aina joka maanantaiaamu, enkä malttanut odottaa pääseväni katsomaan sitä, koska se tarjosi minulle mahdollisuuden opiskella sekä huonoja että hyviä huonoja puolia jokaisessa pelaamassani ottelussa.

-Nyt minulla on täysi ymmärrys siitä, teenkö väärän vai oikean ratkaisun joka pelissä. Olen jatkanut tätä Unitedissa.

Van Persien mukaan DVD:n katselussa ei ole kyse vanhojen maalien hekumoinnista vaan parempien toimintamallien löytämisestä.

– Joskus sitä ajattelee pelanneensa ok pelin, mutta kun sitä katsoo uudesta kulmasta, tajuaa, että parempia vaihtoehtoja oli tarjolla. Tällainen tieto on todella tärkeää kehityksen kannalta, hyökkääjä uskoo.