Keskiviikkona varmistui Alexei Eremenko juniorin siirtyminen venäläisestä Rubin Kazanista Kazakstanin pääsarjassa pelaavaan FC Kairatiin. (uutinen)

Venäläinen Sport-Ekspress kertoi, että Kairat maksaa pelaajasta 1,2 miljoonaa euroa ja mies itse vahvistaa, että käsky on käynyt heti tositoimiin. Kazakstanin liigaa pelataan kesäaikaan kuten Suomessakin.

– He haluavat, että pelaan jo perjantaina, mutta mieluiten harjoittelisin vielä viikon, 30-vuotias keskikenttäpelaaja kertoi Österbottens Tidningenille.

Suomalainen kertoo, että kazakstanilaisseura pystyy maksamaan hänelle samantasoista palkaa kuin entinen seuransa. Mahdollisuuksia olisi ilmeisesti ollut tulla pelaamaan Länsi- ja Keski-Eurooppaan, mutta rahallakin oli oma merkityksensä.

– En ollut valmis pudottamaan palkkaani siitä, mitä minulle maksettiin Rubinissa eikä minun tarvinnut nyt tehdä sitä. En olisi saanut tuollaista sopimusta (Keski-)Euroopasta. En ole enää siinä iässä, että olisin yhä valmis menemään eurooppalaiseen seuraan 15 000-20 000 euron kuukausipalkalla.

Ehkä tärkein syy Kazakstaniin siirtymiseen löytyy kuitenkin seuran päävalmentajan paikalta. Kairatia valmentaa slovakialainen Vladimir Weiss, jonka Eremenko tuntee Moskovan Saturnin ajoiltaan. Miehet olivat seurassa samaan aikaan vuosina 2006-07.

– Se vuosi yhdessä Kilmarnock-jakson kanssa ovat olleet urani parhaita. Weiss olisi halunnut minut nyt Kazakstaniin jo talvella. Nyt on tärkeintä päästä pelaamaan. Siten voin saada myös maajoukkuepaikkani takaisin.