JJK saa riveihinsä paluumuuttajan, kun oma kasvatti Niko Markkula, 23 pukee jälleen päälleen Kettupaidan loppukauden ajaksi.

Kauden 2012 jälkeen Ruotsin kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavaan Eskilstuna Cityyn siirtynyt Markkula purki aiemmin heinäkuussa yhteisymmärryksessä sopimuksensa ruotsalaisseuran kanssa.

Markkula on edustuskelpoinen JJK:ssa siirtoikkunan auettua elokuun alussa eli Marsua voidaan odotella ensimmäistä kertaa veikkausliigaviheriölle lauantaina 10.8. FF Jaroa vastaan.

– Kyllä, nyt on intoa täynnä! Aivan kuin silloin, kun tein ensimmäisen sopimukseni edustusjoukkueeseen. Hyvältä tuntuu olla taas täällä, Markkula kertoo seuran tiedotteessa.

Reissu Ruotsiin ei lopulta sujunut pelilliseltä kannalta toivotusti – vaikkei kaiken kaikkiaan hukkareissu ollutkaan.

– Kokemuksena kaiken kaikkiaan tosi jees. hyvää oli se, että sain ainakin pelata. Muutama peli meni ohi pikkuvaivojen takia, mutta muuten pelasin isoja minuutteja. Ei se missään nimessä turha reissu ollut ja kannattihan tuo vaihtoehto katsoa, kun se eteen tuli. Mutta senkin siitä oppi, että aivan joka paikkaan ei jatkossa kannata lähteä.

– Pelillisesti siellä ei asiat oikein natsanneet. Esimerkiksi taisin maalivahtia ja topparia lukuunottamatta pelata kaikilla paikoilla, lähinnä keskikentän keskustassa. Ennen pelipäivää ei oikein koskaan tiennyt, millä paikalla sitä tulee pelaamaan.

JJK:ssa nopea Markkula nähtiin aina viilettämässä laidalla joko keskikentällä tai puolustuksessa.

Ei taloudellista rasitetta

JJK:n pelaajakoordinaattori Joni Collan kertoo, että uusi pelaaja ei rasita seuran taloutta, joka on pahasi miinuksella.

– Hänestä ei tule aiheutumaan seuralle euroakaan kuluja. Minä ja Virran Olli maksamme kaikki kulut – aina vieraspelimatkojen ruokailuista lähtien. Marsu myöskin tuli ehdoissa vastaan aika lailla, joten kaiken kaikkiaan tämä on varsin kustannustehokas ratkaisu, Collan kertoi.