Chelsean peräsimeen palaava Jose Mourinho kertoo aloittaneen uudet hommat lontoolaisseurassa motivoituneena.

Portugalilainen kertoi kuluneiden vuosien opettaneen.

– Minulla oli kaksi vuotta Italiassa ja kolme Espanjassa. Olen sen takia parempi valmentaja kuin lähtiessä, valmentajavelho kertoi The Independentin mukaan.

– Minun työni on sellaista, jossa kokemuksesta on todella hyötyä.

Valmentaja käski laittaa huomiota yllättävään paikkaan. Hiuksiin.

– Minulla on nyt jotain valkoisia hiuksia, mutta tässä tapauksessa hiukseni ovat hyvä merkki. Olen siis parempi kuin ennen, valmentaja filosofoi.

Samaan äänenvetoon Mourinho muistutti kuitenkin voitontahdon olevan edelleen valtava.

– Olen yhä erittäin pettynyt, jos emme voita. Se on pelaajista kiinni, jotta me saamme tuloksen, jonka haluan.