Huuhkajien keskikenttäpelaaja Perparim Hetemaj ampui seuralleen Chievo Veronalle maalin, kun joukkue kaatoi sunnuntaina seuran kesän ensimmäisessä harjoituspelissä alasarjoissa pelaavan San Zenon 7-0.

Hetemaj, 26, teki joukkueensa toisen maalin 19. minuutin pelin jälkeen. Ottelussa pelattiin poikkeuksellisesti kolme 30 minuutin jaksoa. Hetemaj pelasi ensimmäisen ja viimeisen jakson.

Hetemaj on kesän aikana ollut siirtohuhuissa suurempiin italilaisseuroihin sekä myös muualle. Mies kertoi kesäkuun maaotteluiden yhteydessä kaipaavansa jo uusia haasteita.

Mies on viime kaudet kuulunut seuransa ehdottomiin runkomiehiin. Viime kaudella Hetemaj esiintyi 30 Serie A:n ottelussa, joissa ei mies ei tehnyt yhtään maalia, mutta antoi kaksi maaliin johtanutta syöttöä. Kaikkiaan mies on esiintynyt Serie A:ssa 91 kertaa ja tehden kaksi maalia.