FC Lahdesta Saksan 2. Bundesliiga-seuraan FSV Frankfurtiin heinäkuun alussa siirtynyt Joni Kauko näkee nykyisen seuransa ja kyseisen sarjatason hyvänä askeleena uralleen.

– Saksalainen jalkapallo on paljon nopeampaa ja intensiivisempää (kuin Suomessa). Voin kehittyä täällä hyväksi pelaajaksi, 23-vuotias keskikenttämies kertoi Kicker-lehdelle.

FSV on kolmen kierroksen jälkeen häntäpäässä kolmella pisteellä. Kaukon mukaan kaikki on sarjassa mahdollista ja mikä tahansa vastustaja ovat voitettavissa. Kauko on ottanut heti suuren roolin ja on pelannut avauskokoonpanossa jokaisessa sarjapelissä.

– Etenemme ottelu kerrallaan. Jokaisesta kamppailusta on voitto tavoitteena.

FSV Frankfurtin seuraava ottelu on sunnuntaina Dynamo Dresdeniä vastaan.