Italian Serie A:n ainoa suomalaispelaaja Perparim Hetemaj nähdään kotimaassa ensi viikolla A-maaottelussa Sloveniaa vastaan. Tosipelejä Hetemajlla ei tältä kaudelta vielä alla ole, sillä sarjakausi Italiassa alkaa vasta elokuun lopulla.

Pre-season on Italiassa suhteellisen pitkä ja tämän on Hetemajn mukaan myös huomannut jälleen tänä kesänä. Chievo Verona on mennyt kovaa heinäkuun alusta lähtien.

– Valmistava kausi on ollut raskas ja olemme harjoitelleet paljon. Oma kunto tuntuu hyvältä ja tässä vaiheessa sitä odottelee vain kauden alkamista, Hetemaj kertoi SuomiFutis-sivustolle.

– Meillä oli viimeisin leiri ja treenimatsi Cardiffissa. Oli kivaa ja mielenkiintoista pelata Cardiffia vastaan. Brittifutis on erilaista kuin italialainen. Hävisimme 0-1, mutta oli aika hyvä peli. Cardiff oli hyvä, pelaava jengi.

Ottelussa näkyi se, että Cardiffin sarjakausi Valioliigassa alkaa aiemmin. Walesilaiset pelasivat ottelun suunnilleen normaalein vaihdoin, kun Chievo puolestaan vaihtoi miltei puolet joukkueestaan jo puoliajalla.

– Nyt on viimeistely meillä oikeastaan vasta alkamassa, Hetemaj totesi.