Roman Eremenkon Rubin Kazan voitti Joona Toivion Molden Eurooppa liigan play off -vaiheen ensimmäisessä ottelussa 2-0-lukemin. Eremenko sai ottelun jälkeen vastata tuttuun kysymykseen.

Roman Eremenko pelasi Norjassa Moldea vastaan 63 minuuttia. Joona Toivio puolestaan urakoi 86 minuuttia, tällä kertaa oikeana puolustajana hänelle perinteisemmän topparin tontin sijaan.

– Tiesimme, että he ovat hyvä joukkue. He myös osoittivat sen ja käyttivät paikkansa. Mutta me olisimme voineet olla parempia, Joona Toivio totesi norjalaisen Sport2:n kentänlaitahaastattelussa ottelun jälkeen.

Toimittaja kysyi suomalaiselta tietenkin myös miltä tuntui pelata maajoukkuetoveria vastaan.

– Blokkasin yhden hänen laukauksensa, tiesin, että se lähtee oikealla, Toivio naurahti.

Roman Eremenko oli myös mielissään kun sai pelata tuttua vastaan seurajoukkuepaidassa.

– Tämä oli ensimmäinen kerta aikuisena kun pelasimme vastakkain. Junioreina pelasimme usein, Eremenko kertoi.

Joukkueet kohtaavat toisessa ja ratkaisevassa osaottelussa viikon päästä torstaina. Eremenkon mukaan hänen joukkueensa ei aio ottaa jalkaa kaasulta, vaikka 2-0-johto turvalliselta kuulostaakin.

– Valmentajamme ei anna meidän löysäillä.

Toimittaja uteli myös Eremenkon kuumana käyviä siirtospekulaatioita.

– Ne ovat vain huhuja, en ole nyt lähdössä mihinkään.

Tule Moldeen?

– Heh. Asuin nuorena vuoden Norjassa, pidän tästä maasta, Eremenko hymyili.