Suomalaismaalivahti Anssi Jaakkola esiteltiin eilen keskiviikkona Ajax Cape Town FC:n pelaajana.

Jaakkola oli aiemmin seuran testissä, ja mies onnistui vakuuttamaan taidoillaan. Soccerladuma.co.za-sivuston mukaan Jaakkola tulee pitämään kauden aikana paitaa numero 32.

26-vuotiaalta suomalaisvahdilta puuttuu sivuston mukaan edelleen työlupa, joten virallisessa ottelussa hän ei voi vielä esiintyä. Joukkue pelaa seuraavan kerran perjantaina, mutta tuohon otteluun Jaakkola tuskin ehtii mukaan. Niinpä hänet nähtäneen kentällä aikaisintaan 17. päivä tätä kuuta kotiottelussa Mamelodi Sundownsia vastaan.

Ajax Cape Town on pelannut Etelä-Afrikan pääsarjaa kaksi ottelua. Joukkueella on kasassa yksi piste.

Jaakkola on edustanut viimeksi urallaan skotlantilaista Kilmarnockia. Sopimus päättyi viime kesään.