Espanjan maajoukkueen päävalmentaja Vicente Del Bosque pyöritteli perjantain MM-karsintaottelun maalivahtivalintaa joukkueen lehdistötilaisuudessa.

– Olen päättänyt maalivahdista, mutta pidän tiedon vielä salassa. Kerron sen ensiksi pelaajille ja sen jälkeen yleisölle, Del Bosque kertoi torstaina.

– Meillä on kolme todella hienoa maalivahtia ja kenet tahansa heistä voidaan laittaa maalille. Pelillisesti ei ole juurikaan eroa kenet valitsee.

Espanjalta puuttuu kivikovia miehiä keskikentältä, kun Xabi Alonso, Sergio Busquets, Javi Martinez ja Thiago Alcantara ovat loukkaantuneena.

– Tilannetta ei kannata dramatisoida. Meillä on hyvä vaihtoehtoja ja yhä todella hyviä keskikenttämiehiä. Paikkaajat pystyvät varmasti täyttämään poissaolijoiden saappaat.

Loukkaantumiset ovat kohdistaneet ennen kaikkeaa keskikentän tasapainottaviin pelaajiin, jonka vuoksi joukkueeseen jälkikäteen nostettu Manchester Cityn Javi Garcia voikin hypätä seuraan avaukseen, kun yleensä avaavat Alonso ja Busquets ovat sivussa.

Suomi ja Espanja kohtaavat loppuunmyydyllä Olympiastadionilla perjantaian klo 21.30 alkaen. Ottelu näytetään suorana lähetyksenä myös YLE:n kanavilla.

Kai Lintinen (twitter@kailintinen), Helsinki