Huuhkajien laitapuolustaja Kari Arkivuo, 30, oli mukana maaliskuussa, kun Suomi haki kaikkien yllätykseksi 1-1-vierastasapelin Espanjasta. Suomi lähti otteluun puolustusvoittoisesti ja antoi pallonhallinnasta tunnetun vastustajan hallita peliä.

Vastaiskupaikkoja oli niukasti, mutta yhdestä huippupaikasta tehtiin tasoitusmaali Teemu Pukin toimesta ja puolustus piti pintansa sen jälkeen.

Ruotsin liigan Häckenissä ammattiaan harjoittavat suomalainen on kärsinyt kesän aikana jalkavammoista, loukkaantuen mm. kesän toisessa Valko-Venäjä-ottelussa. Viime aikoina vaivat ovat hellittäneet, mikä on johtanut nousuvireeseen.

– Kausi on ollut kaikkiaan aika epätasainen, kun on ollut peräti kolme takareisivammaa. Viimeisin oli kesäkuun maaottelussa tullut vamma. Siitä toivuttuani, kunto on ollut nousussa ja jalat ovat tuntuneet viime aikoina hyviltä. Ne ongelmat on toistaiseksi voitettu, lahtelaiskasvatti kertasi SuomiFutis-sivustolle.

Nousemista laidalta ei ole kielletty

Arkivuo näkee, että perjantaina Espanjan tullessa vastaan kotikentällä Olympiastadionilla, eväät pärjäämiseen ovat pääosin samat kuin vieraspelissä.

– Tiivis puolustuspeli on avainasemassa, mutta meidän tavoitteena on pystyä pitämään palloa paremmin ja hyökkäämään.

Arkivuon mukaan päävalmentaja Mixu Paatelainen antanut edellisessäkään pelissä nousukieltoa, ja tuskin sitä tulee nytkään.

– Uskon, että saan nousta tarpeen vaatiessa, kun tulee hyvä paikka. Ei sitä ole kielletty.

Puolustussuuntaan avainasemassa on se, että paketti toimii jouhevasti ja pelaajat tukevat toisiaan.

– Nämä pelit ovat varmaan tasoltaan kovimpia, mitä urallani on ollut. Vaikea espanjalaisilta on palloa saada pois. Viimeksi mm. Andres Iniesta oli minun laidallani.

– Edellisessä pelissä sain paljon tukea ja espanjalaiset eivät päässeet haastamaan. Keskikentän rooli apuna korostuu näissä peleissä.

Suomi ja Espanja kohtaavat perjantaina klo 21.30 Helsingissä. Ottelu on loppuunmyyty, mutta se näytetään myös suorana lähetyksenä YLE:n kanavilta.

Kai Lintinen (Twitter@kailintinen), Olympiastadion