Veikkausliigan mestaruudesta HJK:n kanssa taisteleva FC Honka romahti hyvän alun jälkeen kotonaan sarjajumboa JJK:ta vastaan, mutta Tim Väyrynen pelasti hieman onnistumalla illan kolmannessa maalissaan toisen puoliajan lisäajalla ja ottelu päättyi 3-3-lukemiin.

Honka on sarjassa nyt viiden pisteen päässä HJK:sta. Honka on lisäksi pelannut ottelun enemmän ja pelaa enää neljä kamppailua sarjassa.

Honka johti ottelua kahdella Tim Väyrysen maalilla avauspuoliajan jälkeen.

Avausmaalissa 20. minuutilla Hongan laitapuolustaja Ilari Äijälä katkaisi vastustajan syötön ja lähetti nopean pystypallon Väyryselle, joka ohitti maalivahdin tarkalla sijoituksellaan.

Honka tuplasi johdon puoliajan lopussa, kun Väyrynen ampui pilkulta maalin, kun Mostagh Yaghoubi kaadettiin rangaistusalueella.

Honka-puolustukselta kovaa sekoilua

Toisella puoliajalla JJK heräsi taistelemaan ja saikin nopeasti kavennuksen aikaan. Nuori hyökkääjä Antto Hilska viimeisteli 1-2-maalin tunnin pelin jälkeen pilkun kohdalta Mikko Innasen syötöstä.

Tasoitus syntyi hetki myöhemmin, kun Robert Taylor laukoi maaliin 25 metristä, kun oli ensin näyttävästi harhauttanut Honka-pelaajan kintreiltään. Maali oli 18-vuotiaan seuran oman kasvatin ensimmäinen liigassa. Taylor palasi seuraan kesken kauden Englannista, minne hän oli siirtynyt vuonna 2010.

JJK:n nousu jatkui, kun Jani Virtasen kulma kiertyi maalille, josta Honka-maalivahti Tuomas Peltonen ja keskikenttämies Ruben Palazuelos söhlivät pallon omiin 79. minuutilla. Pallo kimposi Peltosen käsistä espanjalaisen päähän ja siitä verkkoon.

Aivan erotuomarin antaman kolmen minuutin lisäajan viimeisellä hetkellä Hongan Gideon Baah lähetti Väyrysen puolittain läpi vasemmalta. Hyökkääjä harhautti puolustajan ja ampui tarkan kudin yläkulmaan ja pelasti pisteen seuralle ottelun päättyessä 3-3-lukemiin.