Huuhkajien laitapuolustaja Kari Arkivuo pelasi hyvän kenraaliharjoituksen sunnuntaina Ruotsin Allsvenskanissa. Hän oli joukkueensa parhaimmistoa, kun Häcken haki vieraspisteen Mjällbyn kotikentältä. ”Karim” pelasi totutusti koko ottelun Häckenin takalinjoilla. Seuraavassa Arkivuon ottelussa vastus onkin sitten astetta Mjällbyta kovempi, kun Huuhkajat kohtaa ensi perjantaina Espanjan Olympiastadionilla. SuomiFutis-sivusto tavoitti Arkivuon ennen kotimaahan lähtöä.

Kari Arkivuo, tyydyttikö vieraspiste?

Kyllä se tällä kertaa tyydytti. Peli oli vähän tasapaksu molemmilta joukkueilta. Pelitapahtumiin nähden tasapeli oli varmaan ihan oikea tulos.

Puolustus toimi ottelussa hyvin, hyökkäys ei toivotusti. Oletko samaa mieltä?

Kyllä olen. Meidän pelimme on ollut aika ajoin tehotonta ja niin se oli nytkin. Siihen nähden vieraspiste oli ihan ok.

Entä oma pelisi?

Oma peli meni hyvin, sain hyvin liikettä irti. Tuntuu, että jalat olivat hyvässä kunnossa ja liike oli terävää. Ei ollut tänään valittamista.

Jalkojen on hyvä olla kunnossa myös seuraavassa ottelussa…?

No ihan varmasti. Jalkojen lisäksi myös pään pitää olla kunnossa. Espanja muistaa varmasti meidät Gijonista oikein hyvin. Se on ihan selvää, että jokaisen pelaajan pitää pystyä pelaamaan parhaalla mahdollisella tasolla, että pystymme haastamaan Espanjan.

Kim Sanden