Huuhkajat kohtaa tiistaina MM-karsintojen vierasottelussa Georgian. Suomen on Niklas Moisanderin mukaan elintärkeää sijoittua lohkossa kolmanneksi, ohi Georgian ja Valko-Venäjän. Kapteeni pitää SuomiFutis-sivuston haastattelussa mahdollisena Georgian hyökkäävämpää lähestymistä.

Millaista ottelua odotat?

On tulossa todella vaikea peli. Täällä on fanaattinen kotiyleisö ja joukkueella alla hyvä tulos Ranskaa vastaan. Toisaalta minulla on kova luotto meidän joukkueeseemme ja siihen, että pystymme pelaamaan hyvää omaa peliämme. Lähdemme hyökkäävämmin pelaamaan omilla vahvuuksillamme, että saamme täältä sen tuloksen jonka haluamme.

Edellinen ottelu Georgiaa vastaan Helsingissä päättyi 1-1. Miten Georgia lähtee kamppailuun?

Se on mielenkiintoinen kysymys. Georgia lähti Olympiastadionilla puolustamaan ja nyt Ranskaa vastaan puolustamaan, mutta nyt kun tilanne on mitä on, he saattavat lähteä hyökkäävämmin peliin. Meidän pitää olla valmiina ja katsoa mitä Georgia tekee.

Suomi pitää lohkon kolmospaikkaa hallussaan. Georgia on pisteen perässä. Mikä on ottelun merkitys sijoitusmielessä?

Lohkon tilanne on jännittävä. Tämä on iso peli meille lohkosijoituksen kannalta, että saamme sen kolmannen sijan, joka on meille elintärkeä.

Nimeä muutamia georgialaisten pelaajien erityispiirteitä.

He ovat fyysisesti isokokoinen joukkue, jonka laiturit ovat vikkeliä ja hyviä 1vs1-tilanteissa. He ovat aikaisemmin näyttäneet vastaiskukykyään. Nopeat hyökkääjät yrittävät puhkoa puolustustamme, joten hereillä pitää olla.

Kim Sanden