Pikkuhuuhkajat jatkoi EM-karsintataivaltaan maanantaina nappaamalla 1-1-tasapelin Englannilta. Päävalmentaja Mika Laurikainen oli tyytyväinen suojatteihinsa.

Suomi teki ottelun avausmaalin, kun Moshtagh Yaghoubi huudatti 4459 päistä kotiyleisöä.

-Ensimmäinen puoliaika oli ehjää pelaamista. Englanti ei päässyt mihinkään. Me pääsimme kahteen, kolmeen vastahyökkäykseen. Laitalinkkimme joutuivat tekemään todella paljon töitä kotiin päin. Se verotti hieman. Mutta lähdimme terävästi, saimme hyviä erikoistilanteita ja kaikkea. Puoliaika oli mielestäni hyvin ehjä, Laurikainen kertaa Palloliiton verkkosivuilla.

Englanti tuli ottelussa tasoihin tunnin kuluttua ja oli kääntää vielä koko pelin. Englantilaiset joutuivat kuitenkin lopussa miesvajaalle.

– Toisella puoliajalla meillä tuli ongelmia, kun he vaihtoivat linkkejä päittäin. Siitä tuli maalikin. Sekin hoitui loppua kohden ja tietysti myös ulosajon vuoksi.

Suomi osoitti pystyvänsä tasapäiseen taisteluun huippujoukkueitakin vastaan.

– En millään usko, että he olisivat aliarvioineet. Kyseessä oli lohkon kärkimatsi johtajaa vastaan, vaikka pelattuna onkin vasta muutama ottelu. Me vain pelasimme tänään todella hyvin, luotsi päätti.

Suomi kohtaa seuraavaksi Moldovan vieraissa 15. lokakuuta.