Suomen A-maajoukkue pelaa marraskuussa ystävyysottelun Walesia vastaan. Ottelu pelataan Cardiffin City-stadionilla lauantaina 16. marraskuuta klo 18.00 paikallista aikaa alkaen.

Walesin nykyryhmän suurin tähti on tietenkin Gareth Bale. Muita runkomiehiä ovat huippukautta Arsenalissa pelaava Aaron Ramsey sekä konkariosaston Craig Bellamy, 34.

Maiden edellinen kohtaaminen on vuodelta 2009 MM-karsinnasta. Suomi voitti lokakuussa Olympiastadionilla 2-1-lukemin.

Kumpikaan joukkue ei etene karsintalohkoistaan vuoden 2014 MM-kisoihin.

Walesin päävalmentaja Chris Coleman pitää vastusta hyvänä tähän ajankohtaan. Walesin on tarkoitus pelata viisi ystävyysottelua ennen vuoden 2016 EM-karsintojen alkua. Karsinnat alkanevat syksyllä 2014.

– Tämä on ideaali ottelu meille tulevaisuutta ajatellen. Suomella on aina ollut vahvoja ja teknisiä pelaajia, ja siitä tulee hyvä testi meille, Coleman kertoi Walesin jalkapalloliiton kotisivuilla.

Coleman itse on kohdannut Suomen pelaajana vuonna 2000 Cardiffin Millenium Stadiumin ensimmäisessä ottelussa.

– Henkilökohtaisesti, muistan ottelun maaliskuulta vuonna 2000, kun he voittivat meidät 2-1-lukemin Millenium Stadiumilla. Ryan Giggs teki meidän maalimme 66 000 katsojan edessä. Suomella oli kokoonpanossa mm. Sami Hyypiä, Jari Litmanen ja Mikael Forssell. Aika haastavaa.