RoPS on ollut viime vuosina hissijoukkue Veikkausliigan ja Ykkösen välillä. Kaudelle 2013 joukkue vahvistui selkeästi ja taistelee mitaleista mikäli loppukaudeksi rovaniemeläiset saavat aikaan voittoputken.

RoPS:n kausi on ollut hieman ailahteleva. Paras jakso osui kesäkuulle, jolloin RoPS ei hävinnyt otteluakaan pelaamastaan seitsemästä liigakahinasta. Loppukaudelle pitäisi saada aikaan samanlainen putki, tietää RoPS-torjuja Tomi Maanoja.

– Tiukkaa on siinä mielessä, että kymmenisen joukkuetta voi puhua vielä tässä vaiheessa, että tähdätään pronssille. Jäljellä on seitsemän peliä ja jos siinä saa joku joukkue sellaisen kuuden matsin (voitto) suoran niin mitali on melkein kaulassa. Nyt kun on niin tasaista, niin pienillä onnistumisilla pääsee ylöspäin sarjassa tai jos häviää seuraavan ottelun, niin se voi olla kohtalokas. Jokaisella pelillä on tosi iso merkitys. Ainahan ne syksypelit on tosipelejä, jolloin sijoitukset ratkotaan, mutta sitä enemmän ne on niitä tänä vuonna, kun sarja äärettömän tasainen.

Maanoja pelasi todella väkevästi ennen loukkaantumistaan ja piti muun muassa maalinsa koskemattomana viidessä pelissä peräjälkeen.

– Henkilökohtaisella tasolla voi olla tyytyväinen miten kausi on sujunut tähän asti, myös joukkueen kantilta voidaan olla ylpeitä miten ollaan suoriuduttu. Aina tietty on parantamisen varaa, mutta ollaan onnistuttu koko joukkueen puolustamisessa hyvin. Olen vain maalivahti enkä mitään yksin pystyssä pitänyt, vaan se on myös puolustajien ansiota. Vähemmän kuumat oltavat siellä oli, kun olisi voinut olla ja siitä iso kiitos pelaajille. Matkaa on kuitenkin jäljellä, jokainen pinna on tärkeä ja sitten on vielä cupin finaali. Paljon on vielä pelattavaa.

Reisivammasta toipunut Maanoja on aloittelemassa täysipainoista harjoittelua ja tähtäin on palata takaisin ykköstorjujaksi.

– Ei ikinä voi odottaa sellaista että paikka on automaattinen. Ei me olla oltu mikään seula nytkään. Osku on tosi hyvä veska kanssa. Treeneissä pitää paljo hommia painaa, että pääsee taas pelailemaan.

FC Honka – RoPS perjantaina Tapiolan Urheilupuistossa alkaen klo 18.30.