Huuhkajien vakiokokoonpanoon kuuluva Kasper Hämäläinen sai lauantai-iltana kauden 2013-2014 maalitilinsä auki. ”Kappe” viimeisteli joukkueensa Lech Poznanin 3-1-johtomaalin vierasottelussa Lechia Gdanskia vastaan parikymmentä minuuttia ennen täyttä aikaa. Lech Poznan voitti ottelun lopulta maalein 4-1.

Hämäläinen on ollut Poznanin avauskokoonpanossa kauden aikana lähes poikkeuksetta, mutta kauden avausmaalia saatiin odottaa 12:lle sarjakierrokselle. Siirryttyään Puolaan viime talvitauolla Hämäläinen onnistui maalinteossa jo heti ensimmäisessä Poznanin paidassa pelaamassaan ottelussa. Yhteensä hän teki viime kaudella Puolan pääsarjassa kolme maalia.

Ennen tätä iltaa Lech Poznan on Puolan Ekstraklasan sarjataulukossa sijalla viisi. Talvitauon jälkeen Hämäläinen saa Puolaan myös suomalaisseuraa, sillä huuhkajatoppari Paulus Arajuuri siirtyy niin ikään Lech Poznaniin.