Independent-lehden mukaan maalintekovaikeuksista kärsivä Tottenham haluaa vahvistaa joukkueensa hyökkäysosastoa Argentiinan maajoukkuehyökkääjä Ezequiel Lavezzilla heti tammikuun siirtoikkunan auetessa. 28-vuotias Lavezzi on joutunut nykyisessä seurassaan Paris Saint-Germainissa paitsioon seuran hankittua kesällä Edinson Cavanin joukkoihinsa.

Vuonna 2012 Napolista Pariisiin muuttaneen Lavezzin peliaika on ollut koko ajan vähenemään päin eikä hän ole onnistunut kauden aikana maalinteossa kuin kerran. Argentiinan maajoukkueessa Lavezzi ampui viime viikonloppuna Perua vastaan kaksi maalia.

Togolaiskärki Emmanuel Adebayor ei kuulu enää Tottenham-valmentaja Andre Villas-Boasin suunnitelmiin. Myöskään Jermain Defoe ja kesähankinta Roberto Soldado eivät ole täysin täyttäneet odotuksia. Lavezzi puolestaan janoaa lisävastuuta kevätkauden ajaksi mahtuakseen Argentiinan Brasilian MM-kisoihin matkaavaan joukkueeseen.

Brittilehti arvioi PSG:n pyytämän siirtokorvauksen asettuvan vajaaseen 18 miljoonaan euroon. Mikäli Lavezzi-siirto ei onnistuisikaan, on Tottenhamin kerrottu olevan kiinnostunut myös Manchester Unitedin Javier Hernándezista.