MM-jatkokarsintaparien toiset osat pelattiin tiistaina. Ilta tarjosi kosolti jännitystä erityisesti Ruotsissa ja Ranskassa.

Ruotsi lähti tiistaiseen otteluun 0-1-tappio allaan. Tasaisen ensimmäisen jakson jälkeen isännät huokaisivat pettymyksestä, kun Cristiano Ronaldo karkasi puolustukselta ja vei vieraat johtoon.

Ronaldon osuman jälkeen Zlatan Ibrahimovic puuttui peliin. Ensiksi PSG-tähti teki 1-1-tasoituksen kulmapotkusta, vaikka oli vahvasti pidettynä. Vain neljä minuuttia tästä, 72. minuutilla, lukemat olivatkin jo 2-1, kun Ibrahimovic ampui vapaapotkun voimalla verkkoon rangaistusalueen läheltä.

Ronaldo ei kuitenkaan suostunut statistin rooliin, vaan tasoitti 77. minuutilla 2-2:een. Jotta Real Madridin tähden ilta olisi ollut täydellinen, pari minuuttia myöhemmin Ronaldo karkasi isäntien puolustukselta jälleen ja viimeisteli loppulukemat 2-3 saatellen Portugalin kisoihin.

Ranska nousi kuilun partaalta

Ranska lähti toiseen osaotteluun haastavasti 0-2-tappio alla. Ranska ei kuitenkaan jäänyt kotikentällään odottelemaan ihmettä, vaan teki ihmeen itse 3-0-voitolla.

Ensiksi 23. minuutin kohdalla Mamadou Sakho vie isännät johtoon. Tästä reilu kymmenen minuuttia myöhemmin paitsion rajamailla roikkunut Karim Benzema laukoi isännät jo 2-0-lukemiin.

Vierailijoiden taival vaikeni huomattavasti toisella jaksolla Yevhen Khacheridin ulosajon myötä. Isännät halusivat päättää ottelun varsinaisella peliajalla ja onnistuivatkin siinä.
Ranskan 3-0-loppulukemat syntyi oman maalin seurauksena.

MM-jatkokarsintojen tulokset

Ruotsi – Portugali 2-3 (1.osa 0-1)
Portugali jatkoon
Ranska – Ukraina 3-0 (1.osa 0-2)
Ranska jatkoon
Kroatia – Islanti 2-0 (1.osa 0-0)
Kroatia jatkoon
Romania – Kreikka 1-1 (1.osa 1-3)
Kreikka jatkoon