FC Viikingit on solminut Juri Kinnusen kanssa kauden 2014 kattavan sopimuksen. Kinnunen palaa vuoden tauon jälkeen Vuosaareen.

Vuonna 1990 syntynyt Kinnunen viihtyy laitapuolustajan paikalla ja on Käpylän Pallon kasvatti. Viikinkeihin nuorukainen siirtyi ensimmäisen kerran kaudeksi 2011 pelaten ryhmässä kaksi kautta.

Kinnusen viime kausi sujui PK-35 Vantaassa, mutta nyt paluu tuttuun ympäristöön maistuu.

– Erittäin hienot fiilikset. Viikingit on aina tuntunut kodilta, eli tämä on kuin kotiin palaisi, Kinnunen sanoo seuran verkkosivuilla.

Laitapuolustajalla on kovat odotukset ensi kaudesta.

– Meillä on mahdollisuudet ihan mihin vaan, jos ja kun kaikki sitoutuvat tähän hommaan ja puhaltavat yhteen hiileen. Innolla odotan, että itse kehityn pelaajana ja joukkue menee myös eteenpäin, Kinnunen lisää.