Jalkapallon MM-karsintojen suurin yllättäjämaa Euroopassa on ollut Islanti, josta voi tulla väkimäärältään pienin MM-kisamaa.

Saarivaltiossa asuu noin 320 000 ihmistä. Tällä hetkellä väkiluvultaan pienin MM-kisoissa ollut maa on Trinidad & Tobago, jossa asuu noin 1,3 miljoonaa ihmistä.

Islannin esteenä on vielä Kroatia, jonka Islanti kohtaa ratkaisevassa jatkokarsintapelissä tiistaina Zagrebissa. Perjantaina avausosa Islannissa päättyi maalittomaan tasapeliin.

Islanti on suoritustensa vuoksi reilussa vuodessa ponnahtanut FIFA-rankingissa sijalta 131 aina 46:nneksi. Vertailun vuoksi – Suomi on listan 63:s. Ja väkeähän Suomessa on liki 20 kertaa enemmän kuin Islannissa.

 

Euroopan MM-jatkokarsinnat tiistaina:

Kroatia-Islanti, 1. osa 0-0
Romania-Kreikka, 1. osa 1-3
Ruotsi-Portugali, 1. osa 0-1
Ranska-Ukraina, 1. osa 0-2