Huuhkajien arvokisapaikka ei näytä todennäköiseltä vuoden 2016 EM-karsintoja ajatellen. Jos asiaa ajattelee pitkäjänteisemmin, tällä ei edes ole suurtakaan merkitystä.

Kirjoitin aiemmin, että Suomen mahdollisuudet päästä Ranskassa pelattaviin arvokisoihin ovat lähinnä tuurin ja huippusuorituksen varassa. Vaikka kisapaikka on toki mahdollisuuksien rajoissa, ei sitä yksinkertaisesti kannata odotella henkeään pitäen. Suomi kun ei ole tällä hetkellä Euroopan 24 parhaimman futismaan joukossa, eli siinä ryhmässä, mille kisapaikat todennäköisimmin menevät.

Kisapaikan saavuttamisessa ei voi luottaa hyvään arvontakoriin tai huippuonnistumisiin yksittäisissä otteluissa. Jotta kisoihin päästään, perustason pitää olla tuon paikan vaatimalla tasolla. Toisin sanoen oleellista ei ole yksittäiset projektit, vaan koko pohjatyö. Yksinkertaisesti olisi oltava tuon 24 parhaimman maan joukossa. On luotava olosuhteet sille, että vaikkapa seuraavan 30 vuoden aikana kisapaikan saavuttaminen olisi todennäköistä jatkuvalla syötöllä.

Lisätietoa voi kysellä vaikkapa Sveitsistä tai Belgiasta, jossa ei luoteta pelkästään laajentuneeseen osallistujakuntaan ja yksittäisiin ihmekarsintoihin. Tulosta toivotaan ja tehdään pitkällä aikavälillä – ja sitä tulosta tulee.

Onko kisapaikka edes hyvä mittari?

Yksittäisissä karsinnoissa on monta muuttujaa, eikä siksi kisapaikka ole edes aina kovin hyvä kuvaamaan joukkueen todellista tasoa. Monia kovia maita nimittäin jää aina kisojen ulkopuolelle, oli kyseessä miten hyvä futismaa tahansa. Yhtä lailla kisoissa on myös ryhmiä, jotka eivät välttämättä sinne suoraan tasonsa puolesta kuuluisi.

Toki voidaan sanoa, että karsinnat ovat rehelliset ja että tulokset kertovat oleellisen. Tämä on kuitenkin hölynpölyä, vai onko esimerkiksi Ruotsi heikompi futismaa kuin Algeria. Kisapaikassa on kyse paljolti muustakin kuin ryhmän todellisesta tasosta. Vaikkapa politiikka ja puhdas sattuma ovat vahvoja välineitä myös jalkapallossa.

Erityisesti Suomen kaltaista maajoukkuetta ei sopisikaan suoraan mollata, jos kisapaikka jäisi joskus onnenkantamoisesta kiinni. Oleellista olisi ainoastaan se, että Suomi olisi sillä tasolla, että se voisi edes taistella kisapaikasta potentiaalisena jatkoonmenijänä. Onni kyllä menee pitkässä juoksussa tasan. Viimeisimmissä ja tulevissa karsinnoissa suurin ongelma onkin ollut, että onnen perään pitää huutaa. Se on loputon kaiku, joka ei vastaa, ei vaikka kuinka huutaisi.

Pohjatyö

EM2016-hössötyksen keskellä on hyvä miettiä, kuinka hyvin tällä hetkellä varsinaista pohjaa rakennetaan Suomessa. Onko ruohonjuurityömme sillä tasolla, että voimme pitää kisapaikkaa todennäköisenä vaikkapa seuraavan 15 vuoden aikana? Olemmeko keskittyneet enemmän siihen, että 2016 on Suomen vuosi kiitos laajentuneen kisapolitiikan ja Paatelaisen joulukuuseen?

Turvaammeko onneen ja sattumaan, kun voisimme turvata vankkaan perustaan? Mietimmekö aivan vääriä asioita?

Suomen menestystä arvioidaan usein kotimaisessa mediassa arvontakorin ja FIFA-rankingin perusteella. Suomi – tai mikään tahansa muu maa – ei oikeasti ole niin huono tai hyvä kuin mitä viimeisin arvontakori tai ranking näyttää. Se on korkeintaan suuntaa antava signaali. Esimerkiksi viidennestä korista löytyvä Islanti on yksinkertaisesti tällä hetkellä Suomea kovempi futismaa. Se selviää, kun tarkastelee mittareita, joilla on merkitystä.

Oikeita mittareita voisivat olla esimerkiksi: Kuinka monta suomalaista pelaa ammatikseen ulkomailla ja missä rooleissa, kuinka monta ammattivalmentajaa on yhtä lupaavaa junioria kohden, minkälaisen pelaajaputken Suomi voi rakentaa juniorista ammattilaiseksi. Jos näihin kysymyksiin saataisiin oikeita vastauksia, ikuisen haaveilun kisapaikasta voisi lopettaa. Tavoite nimittäin toteutuisi ennen pitkää itsekseen.

Esimerkiksi Islanti pärjää tällä hetkellä näillä mittareilla paremmin, ja siksi Islanti tulee seuraavien vuosien ajan todennäköisesti olemaan jatkossakin lähempänä kisapaikkaa kuin Suomi.

EM2016-projekti

Päävalmentaja Mixu Paatelainen on tehnyt erinomaista työtä Huuhkajien peräsimessä. Jos Huuhkajat jälleen kerran jäävät kisoista rannalle, ei tätä saisi unohtaa. Paatelaisen ansiosta Suomi on yksilöitään isompi summa, ja se on aina hyvän luotsin merkki.

Paatelainen on saanut käsiinsä hyvin tasapaksun ryhmän, jossa on yhtä paljon valovoimaisuutta kuin Suomen marraskuussa. Joulukuusi ei näytä hyvältä, jos latvasta puuttuu tähti ja koristeetkin ovat muutamaa poikkeusta vaille sekundaa. Siispä paatelaismaista positiivisuutta kaivataankin pelaajakaamoksen keskellä.

Yksi arvokisapaikka ei toisi muutosta kokonaiskuvaan, vaikka sillä voisikin olla hyviä lyhyen aikavälin seurauksia. Ainakin Suomen Palloliitto saisi nauttia nykyistä suuremmista rahavirroista, ja ehkä kotimainen futis nostaisi samalla hiukan päätään, ja ehkäpä muutama pelaaja pääsisi kovempiin seuroihin. Hyvistä seurauksista huolimatta todellisia syitä menestyksen puutteen takana se ei korjaisi.

Tuli vuonna 2016 kisapaikka tai ei, on tulevien karsintojen jälkeen edessä jälleen uuden projektin rakentaminen. Ehkä seuraavan kerran rakentamisen voisi aloittaa aivan perustuksista. Kun pohja on kunnossa, kaikkea ei tarvitse laskea yhden karsintojen varaan.
Se himoittu arvokisapaikka tulisi kyllä ennen pitkää.

Kyllä metsä antaa muutakin kuin yhden joulukuuseen, kun sinne huudetaan.

Jaakko Käyhkö (Twitter:@JaakkoKayhko)

Aiheet Artikkelit Huuhkajat Huuhkajat Palloliitto Uutiset