Manchester Unitedin keskikenttämies Marouane Fellaini joutuu kuudeksi viikoksi sivuun ranneleikkauksen vuosi, kertoo Goal.com.

Fellainia ei ole nähty tositoimissa sitten joulukuun alun, kun Everton kaatoi hallitsevat valioliigamestarit. Ja jonkin aikaa belgialaista joudutaan vielä odottamaankin.

– Fellainilla oli selkävaivoja, ja seurassa ajateltiin, että nyt olisi paras aika operoida myös ranne, seuraa lähellä oleva taho kertoi Goalille.

– United ei ole halunnut tehdä mitään ranteen kanssa ennen kesää, mutta Belgia on painostanut heitä kolmen kuukauden ajan selvittämään asian MM-kisat mielessään.