Real Madridissa jämäroolin jäänyt Espanjan alle 21-vuotiaiden kärkimies Alvaro Morata pohtii vakavasti tulevaisuuttaan. Espanjalaislehti AS -kertoo, että pelaaja on turhautunut rooliinsa ja pohtii viimeistään kesällä maisemanvaihtoa.

Seurajohto on pyytänyt miestä olemaan kärsivällinen ja taistelemaan paikan avauksesta lähivuosina.

Miehen tyytymättömyys on herättänyt muutamia merkittäviä seuroja mm. Englannista ja Saksasta, kun mm. Arsenalin, Tottenhamin, Borussia Dortmundin sekä Hamburger SV:n on kerrottu seuraavan miehen tilannetta tarkasti.

Huhuissa kerrottiin Moratan jo tehneen sopimuksen Arsenaliin, mutta mies kiisti asian tiistaina henkilökohtaisesti.

Morata on tällä kaudella esiintynyt peräti 10:ssa liigapelissä, mutta minuutteja on yhteensä kertynyt vain 213. Maaleja on syntynyt kaksi. Mies on tehnyt Espanjan alle 21-vuotiaiden EM-karsinnoissa jo kahdeksan maalia kuuteen otteluun.