Euroopan jalkapalloliitto UEFA on vahvistanut keskiviikkona jalkapallon vuoden 2016 EM-kisojen karsintajärjestelmän.

Kisoihin otetaan ensi kertaa mukaan 24 joukkuetta aiemman 16 sijaan. Isäntämaa Ranska saa automaattisen paikan kesä-heinäkuussa 2016 pelattavaan turnaukseen.

53 jäljelle jäänyttä UEFA:n maata sijoitetaan yhdeksään viiden ja kuuden maan lohkoihin. Lohkoarvonta järjestetään 23. helmikuuta 2014.

Joukkueet sijoitetaan arvontakorien UEFA:n maapisteiden mukaan, jotka julkaistaan virallisesti karsintatapahtuman yhteydessä. Huuhkajat asettuvat alustavissa laskelmissa neloskoriin (uutinen).

Uudessa jalkapalloviikko-järjestelmässä maat pelaavat tuplaottelut joko torstai-sunnuntai-, perjantai-maanantai- tai lauantai-tiistai-rytmillä. Aiemmin otteluita pelattiin yhtenä iltana 20-30 kappaletta, kun nyt per ilta pelejä on 8-10.

Täten karsintojen kokonaisnäkyvyys mm. televisioinneissa kasvaa reilusti.

Yhdeksän lohkoa, 23 paikkaa auki

Helmikuun arvontatilaisuudessa maat jaetaan yhdeksään lohkoon, josta kustakin kaksi parasta ja paras lohkokolmonen etenee suoraan EM-kisoihin.

Kahdeksan muuta lohkokolmosta muodostavat neljä jatkokarsintaparia. Voittajat näistä saavat myös kisapaikan.

Otteluajat ovat uudessa ohjelmassa myös yhtenäiset. Viikonloppuna pelataan pääsääntöisesti klo 19.00 ja 21.45, arkipelit klo 21.45 Suomen aikaa