Arsenalin manageri Arsene Wenger suunnittelee kahden vahvistuksen hankkimista ennen kuin siirtoikkuna sulkeutuu, kertoo The Telegraph.

Arsenal neuvottelee tällä hetkellä Julian Draxlerin kanssa. Lisäksi seurassa suunnitellaan tarjouksen tekemistä FC Barcelonan Cristian Tellolle, koska Aaron Ramsey on sairastuvalla.

Wenger saattaa kaavailla nuorta saksalaista jopa hyökkäyspäähän. Joka tapauksessa ainakin keskikenttäosasto saisi rutkasti vahvistusta.

Lehden mukaan saksalaislähteet väittävät, että Arsenal ja Schalke olisivat jo alustavasti päässeet sopimukseen 36 miljoonan punnan siirrosta.

Wenger haluaisi 22-vuotiaan Tellon loppukaudeksi lainalle tuomaan lisävaihtoehtoja hyökkäykseen. Tello voisi olla hyvä paikkaaja Theo Walcottille, joka on pitkään sivussa.