Nuori maalivahtilupaus Jesse Joronen, 20, on päässyt uransa aikana maistamaan A-maajoukkuemenoa yhden ottelun verran.

Joronen on yksi suomen kolmesta Huuhkaja-vahdista Omanissa. Kaksi muuta ovat VPS:n konkari Henri Sillanpää ja FC Hongan nuori Walter Viitala. Joronen lähti Omanin leirille täynnä intoa.

– Aina kiva tulla maajoukkueen mukaan ja päästä näkemään jätkiä. Täällä on hyvät olosuhteet ja hyvä peli perjantaina tiedossa, Joronen toteaa Palloliiton kotisivuilla.

Oman on suomalaisille tuntematon futismaa. Valmennusjohto on kuitenkin pitänyt huolen, että pelaajat tietävät mitä perjantaina vastaan tulee.

– En ole ikinä nähnyt ennen Omanin pelaavan. Nyt on katsottu paljon videoita palavereissa. Tulee isokokoinen, aika suoraviivainen joukkue vastaan. Oltava hereillä joukkueena ja toteuttaa meidän pelisuunnitelmaa kurinalaisesti, Joronen ennakoi.

Harjoituksissa Joronen on ollut positiivisesti yllättynyt.

– Vaikuttanut hyvältä. Jätkillä suurimmalla osalla on kuitenkin preseason meneillään, siihen nähden lupaavan terävältä näyttää tällä hetkellä.

”Ei voi kertoa mitään tällä hetkell”

Joronen ei ole päässyt pelaamaan Fulhamissa ja lupaavan maalivahdin nimi on liitetty siirtohuhuissa useampaankin seuraan. Viime kesänä mies pelasi Veikkausliiga FC Lahdessa ja syksyllä pelejä on tullut lontoolaisten alle 21-vuotiaiden ryhmässä sekä Pikkuhuuhkajissa.

– Ei voi mitään kertoa tällä hetkellä, sillä tilanne on hyvin auki moneen suuntaan, Joronen vihjaa siirron olevan mahdollinen.

Oman-Suomi-ottelu on katsottavissa suorana lähetyksenä YLE Areenasta perjantaina klo 16.30 alkaen. YLE TV2 näyttää ottelusta koosteen klo 18-19.

Katso tästä koko mukana oleva Huuhkaja-ryhmä