Kesällä Barcelonan hankkiman Neymarin siirtosummaksi kerrottiin olevan 57 miljoonaa euroa, mutta nyt puheenjohtajan vaihdon myötä koko siirron loppusumma on kerrottu julki.

Kaikkiaan brassitähden hankinta tuli maksamaan katalonialaisseuralle peräti 86,2 miljoonaa euroa El Mundo Deportivon mukaan, eli loppusumma on noin puolitoistakertainen alun perin ilmoitettuun summaan.

Summa nousee 88,2 miljoonaan, mikäli Neymar sijoittuu Ballon d’Or -äänestyksessä kolmen parhaan joukkoon tulevan sopimuskautensa aikana.

Mistä koko kulusumma koostuu?

86,2 miljoonaan euroon mahtuu niin 57,2 miljoonaan euron siirtosumma itsessään, mistä Neymarin vanhemmat nettosivat peräti 40 miljoonaa euroa.

Lisäksi allekirjoituspalkkion sekä Neymerin ex-seuran Santosin scouttaus ja yhteistyösopimusten arvot ovat kumpikin 10 miljoonaa euroa. Miljoonia Barcelonalta meni myös mm. komissioon ja Neymarin säätiölle.

Summaan ei sisälly Neymarin palkka, minkä kerrottaan olevan 44 miljoonaa euroa viidessä vuodessa. Tähän ei ole laskettu mukaan miehen saamaa 10 miljoonan euron allekirjoituspalkkiota.