Suomalaistaituri Petteri Forsell kävi näytillä äskettäin Saksan 2. Bundesliigaa edustavassa Afr Aalenissa, mutta lopputulemana ei pelipaikkaa löytynyt. Seura laskeskeli, että pelaajalta menisi liian pitkä aika päästä täyteen pelikuntoon eikä näin sopimusta syntynyt.

– En oikein tiedä, mitä he odottivat saavansa. Olen harjoitellut omillani neljä kuukautta, Forsell kommentoi Ilta-Sanomille.

Forsellin mukaan hänen ensisijainen tavoitteensa kuluvalle vuodelle on nousta takaisin A-maajoukkuerinkiin. Loukkaantumiset ja pelaamattomuusa on pudottanut hänet ainakin toistaiseksi Mixu Paatelaisen laskusta.

Taituri debytoi viime helmikuussa A-maajoukkueessa Israel-tappiossa. Forsell teki Suomen maalin 1-2-tappiossa. Lisäksi hän oli mm. vaihtomiehenä legendaariseen asemaan jo nousseessa vierastasapelissä Espanjaa vastaan. Syksyn tullessa kutsuja ei enää tullut.

Forsell on parhaillaan puolalaisen pääsarjaseuran Slask Wroclawin harjoitusvahvuudessa Turkin leirityksessä. Hän kertoo, että paluu Veikkausliigaan ja IFK Mariehamniin on mahdollinen, mikäli ulkomailta ei paikkaa löydy.