Ranskalaislehti L’Equipen mukaan Paris Saint Germain on lainaamassa argentiinalaispelaajansa Javier Pastoren, 24, AS Romaan.

Vielä pari vuotta sitten joukkueen suurimpiin tähtiin kuulunut hyökkäävä keskikenttämies on pudonnut nokkimisjärjestyksessä suurhankintojen myötä. Pastore on pelannut tällä kaudella 12 liigapelissä, mutta ei ole tehnyt maaliakaan.

Pastore siirtyi aikoinaan juuri Italiasta PSG:hen seuran ennätyssummalla vuonna 2011 Palermosta. Ensimmäisellä kaudella PSG:ssä hän teki peräti 13 maalia ja antoi viisi maalisyöttöä 33 otteluun.

Pastorella on myös Italian passi. Hän on pelannut Argentiinan maajoukkueessa 13 kertaa, mutta ei ole viime aikoina mahtunut rinkiin.