Eteläafrikkalaisessa Ajax Cape Town -joukkueessa pelaava suomalaismaalivahti Anssi Jaakkola, 26, piti oman päänsä puhtaana, kun hänen joukkueensa kaatoi Saksan Bundesliiga-seura VfB Stuttgartin 2-1-lukemin harjoitusottelussa tiistaina.

Kamppailussa pelattiin omintakeisesti peräti kolme 45 minuutin jaksoa. Jaakkola pelasi joukkueensa ensimmäisen jakson, minkä jälkeen tilanne oli Ajaxille 1-0. Stuttgartin otteluraportin mukaan saksalaisjoukkueella oli useita hyviä paikkoja, mutta suomalainen veräjänvartija ei häkeltynyt.

Stuttgart pelasi vieläpä ensimmäisen 45-minuuttisen käytännössä ykkösryhmällään, kun jälkimmäisillä jaksoilla rivistöt olivat enemmän varamiehiset.

Ajaxin 1-0 maalin teki Granwald Scott 35.minuutilla. Stuttgartin huippuhyökkääjä Vedad Ibisevic tasoitti rankkarista 61. minuutilla. Ratkaisu syntyi 124 minuutilla Ajaxin Nathan Paulsen osumalla, kun ottelun kokonaispeliaika 135. minuuttia.

Ajax on kotimaansa pääsarjassa kahdeksas. Loppukesästä seuraan Skotlannista siirtynyt Jaakkola on pelannut yhdeksän 15:sta sarjapelistä tällä kaudella.

Jaakkola on urallaan pelannut yhden A-maaottelun Huuhkajissa, mikä oli 0-5-vierastappio Ruotsille vuonna 2011 EM-karsinnoissa.