HJK ja Honka pelasivat viihdyttävän kamppailun lauantaina Liigacupissa. Ottelussa päädyttiin lopulta 3-3-tasalukemiin.

Honka pääsi ottelussa johtoon neljännellä minuutilla. Maalivahti Saku Eriksson ei onnistunut vangitsemaan Kevin Mombilon laukausta ja Roni Porokara jatkoi irtopallon sisään. Mikael Forssell kävi kuitenkin vielä ensimmäisen jakson aikana kuittaamassa pelin tasoihin.

Toisen jakson alussa Marko Kolsi nappasi toisen keltaisen korttinsa. Vain hetkeä myöhemmin Forssell ampui illan toisensa ja HJK:n 2-1-johtoon. Honka ei kuitenkaan tästä taipunut vaan teki kaksi pikamaalia.

Ensiksi puski Porokara illan toisensa ja perään Mombilo sijoitti pallon maaliin.

HJK nousi ottelussa vielä 3-3-tasalukemiin isäntien saadessa pilkun. Forssell viimeisteli hattutempunsa vuorenvarmasti.