Lihavat katsojat pääsevät nauttimaan ensi kesänä MM-kisojen tunnelmasta alennuksella ja levennetyillä tuoleilla istuen. Henkilöt, joiden painoindeksi on yli 30, maksavat sisäänpääsylipustaan vain puolet normaalihinnasta.

Yli puolet Brasilian yli 200 miljoonan ihmisen väestöpohjasta luokitellaan ylipainoisiksi. Lihaviksi luokiteltavien osuus on noussut viimeisen kahdeksan vuoden aikana kuusi prosenttiyksikköä 17 prosenttiin. Näin peräti joka kuudes brasilialainen ylittää painoindeksin 30 ja on siten oikeutettu edullisempaan sisäänpääsyyn MM-stadioneille.

Kaikilla kahdellatoista MM-stadionilla on tarjolla leveämpiä 78 cm:n tuoleja. Tavallisen istuimen leveys on 44 senttimetriä. Alennushintaiset tuolit ovat paitsi leveämpiä, myös tukevimmista materiaaleista rakennettuja. Sellaisen varatakseen kisaturistin pitää osoittaa lääkärintodistus, josta painoindeksi käy ilmi.

Lisäksi lihava katsoja saa ottaa mukaan avustajan, jolle on varattu normaalikokoinen tuoli tämän viereltä. Avustaja pääsee stadionille veloituksetta. Myös FIFA on antanut puoltonsa kisaisäntien suunnitelmille.

– FIFA kunnioittaa paikallisia lakeja ja sääntöjä ja siksi lihavat kuuluvat niiden ihmisten kategoriaan, joiden erityistarpeet otetaan huomioon, on jalkapallon kattojärjestöstä kommentoitu Frankfurter Allgemeinen mukaan.

Brasilian julkiset palvelut suunniteltu lihavia ajatellen

Brasilian lakien mukaan jalkapallo-otteluiden ja konserttien kaltaisiin suurtapahtumiin on varattava yksi prosentti pääsylipuista henkilöille, joilla on erityistarpeita. Tällaisiksi luokitellaan eläkeläiset, raskaana olevat naiset, pyörätuolia käyttävät henkilöt sekä lihavat henkilöt.

Muutostrendi lihavien paremmaksi huomioimiseksi on ollut erityisen vahva Rio Grande do Sulin ja São Paulon osavaltioissa, joissa kaikki liikennevälineet, elokuvateatterit, virastojen odotustilat sekä pankit on jo muutettu näiden tarpeita vastaaviksi. Myös Brasilian kouluissa ja yliopistoissa otetaan lihavat entistä paremmin huomioon.

Saksalaislehti pohtii, saattaako mahdollisuus alennushintaisesta istuimesta johtaa joidenkin futishullujen osalta ei-toivottuun efektiin eli ripeään sipsi- ja olutkuriin vaadittavan painoindeksin saavuttamiseksi. Tyhjiksi leveät istuimet tuskin tulevat jäämään.