Saksan maajoukkuehyökkääjä Lukas Podolski on myöntänyt katuvansa siirtymistään Bayern Münchenistä Kölniin kesällä 2009. Hän pitää tuolloin tekemäänsä päätöstä hätiköitynä, sillä Bayernin valmentajaksi tuolloin saapuneella Jupp Heynckesilla oli ”Poldin” varalle suuret suunnitelmat.

– Uskon, että jos Jupp Heynckes olisi saapunut Bayerniin viikon tai kaksi aikaisemmin, olisin ehkä vielä tänäänkin Bayern Münchenissä. Hän halusi ehdottomasti pitää minut seurassa, Podolski paljasti SportBildissä.

Podolski pelasi Bayern Münchenissä kolme kautta vuosina 2006-2009. Vastuu oli vähäistä ja 71 ottelussa syntyi vain 15 maalia. Seuraavat kolme kautta Poldi pelasi jälleen kasvattajaseurassaan 1. FC Kölnissä, jossa paras kausi 2011-2012 tuotti jo 18 osumaa.

Hyvät Kölnin kaudet poikivat siirron Podolskin nykyiseen seuraan Arsenaliin, mutta silti saksanpuolalainen hyökkääjä epäilee siirron jarruttaneen miehen urakehitystä.

– Puhtaasti urheillullisesta näkökulmasta ei Kölniin paluu ollut jälkikäteen ajateltuna missään nimessä avuksi, Podolski tunnustaa.