Tiistaina alkava kauden 26. valioliigakierros on elintärkeä liigan alakerran kannalta. Tulessa on kuudesta viimeisestä joukkueesta peräti neljä: West Ham, Norwich, West Bromwich ja Cardiff.

West Ham ja Norwich ovat molemmat kaksi pistettä putoamisviivan yläpuolella ja kohtaavat toisensa ensin mainitun Upton Parkilla.

West Hamilla on menossa kauden paras vaihe, sillä kolmesta edeltävästä ottelustaan se ei ole hävinnyt yhtään. Voittoja on alla kaksi, ja niitä edelsi hieno – joskin yltiötiukalla puolustuspelillä – saavutettu vierastasapeli Chelseaa vastaan.

West Ham saa Andy Carrollin vapaaksi pelikiellosta, mutta koska isokokoisesta kärjestä ei ole ollut haluttua hyötyä joukkueelle miehen ollessa kentällä, saattaa manageri Sam Allardyce hyvinkin jättää hänet penkille.

Kevin Nolan ja Carlton Cole ovat pystyneet paikkaamaan Carrollin tehokkaasti. Nolan on tehnyt kahdessa viime ottelussa huikeat neljä maalia.

Maalinteko onkin ollut ongelma West Hamille, mutta nyt Nolanin hyvän vireen ansiosta ”Hammers” on ottelussa hienoinen ennakkosuosikki, vaikka 0-0 ei olisi kovinkaan suuri yllätys.

Vaikka Norwichin vierasmaaliero on Valioliigan kolmanneksi huonoin, on onnistunut pitämään neljässä viime ottelussaan oman pään puhtaana peräti kolmesti, hienoimpana tuloksena maaliton tasapeli Manchester Cityä vastaan.

Chelsea ottaa ohjat

Pisteen marginaalilla viivan alla oleva West Bromwich kohtaa kotonaan liigakärki Chelsean. WBA on saalistanut viidestä viime ottelustaan vain kaksi pistettä, joskin toinen niistä tuli hyvässä vireessä olevaa Liverpoolia vastaan. Sitä kuitenkin seurasi romahdus ja tappio kuuden pisteen ottelussa toista alakerran joukkuetta Crystal Palacea vastaan.

West Bromwichin ongelma onkin ollut otteiden ailahtelevuus ja 90 minuutin pelaaminen vaadittavalla tasolla on ollut joukkueelle todella vaikeaa. Nyt kotijoukkueelta vaaditaan timantinkovaa keskittymistä ja joukkueena onnistumista, eritoten alakerrassa.

Vastassa oleva Chelsea on hävinnyt liigassa viimeksi joulukuun 7. päivänä. Tuon jälkeen saldo on ollut kahdeksan voittoa ja kaksi tasapeliä. Maaliero näissä peleissä on 17-3.

Onkin odotettavaa, että Chelsea ottaa ohjat myös Hawthornsilla. Manageri Jose Mourinho on löytänyt joukkueeseen hyvän permanentin. Myös häntäpään joukkueita vastaan Chelsea on esiintynyt vakaasti, vaikka tammikuun lopulla jäikin 0-0-tulokseen West Hamia vastaan.

Tuonkin jälkeen Chelsea on toki kaatanut Manchester Cityn ja Newcastlen. Jälkimmäisessä ottelussa Eden Hazard iski hattutempun, minkä ansiosta sähäkän keskikenttämiehen itseluottamus on varmasti pilvissä.

Chelsea nousisi hyvin todennäköisellä voitollaan ainakin väliaikaisesti neljän pisteen johtoon kakkosena olevaan Arsenaliin nähden. Se on noussut otteillaan myös hyvin varteenotettavaksi mestarisuosikiksi, sanoi Mourinho sitten vaikka mitä.

Cardiff onnistuu, kun vastustajalla on pallo

Cardiff lähtee kierrokselle ollen vain pisteen liigajumbo Fulhamia edellä. Managerin vaihtaminen Ole Gunnar Solskjäriksi ei ole juuri tuonut tulosta, sillä edeltävän kymmenen liigakamppailun saldo on surullinen: Voittoja on vain kaksi ja tappioita peräti seitsemän.

Nyt alla on vielä joukkueen moraalia varmasti kalvanut Walesin hegemoniaottelussa Swansealle kärsitty 0-3 –vierastappio.

Cardiffin perusolemuksesta on ollut viime aikoina hankalaa ottaa selvää. Pelin -ja pallonhallintaan pyrkiessään se ei ole saanut tehtyä tulosta.

Kun hallinta on vastustajalla, on Cardiffkin onnistunut pistemetsästyksessä. Tästä hyvinä esimerkkeinä ovat viime viikoilta tappio West Hamille 63-prosenttisella pallonhallinnalla ja voitto Norwichista vaikka Cardiff hävisi laukaukset 13-27.

Aston Villa on ollut keskikastin parhaita vierasjoukkueita. Voittoja, tasapelejä ja tappioita on kaikkia neljä, ja maalierokin on tasan 15-15.

Villakaan ei ole vielä kuivilla putoamistaistelusta, sillä sen sijoitus liigassa (12.) hämää. Eroa ensimmäiseen putoajan sijaan on vain neljä pistettä, joten pistemenetyksiin viivan alla olevaa Cardiffia vastaan ei ole varaa.

Aston Villan kevääseen on toki tuomassa lohtua se, että pitkään vaisusti kentillä hiihdellyt Christian Benteke on osunut viidessä viime pelissä kolme kertaa. Villan peli ei ole ollut kaunista ja Cardiff City Stadiumilla voidaan nähdä isokin määrä pitkiä palloja Villan päädystä ylöspäin.

Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen